Pikkumökki

- mökki mallin mukaisena, tai mieleiseksi tuunattun

HINTA 36 700 EUR (sis.alv25,5%)
Hinta sisältää rahti- ja nostokustannukset.

Mökkeihin pystytään tekemään tilaajan toivomia muutoksia. Tähän mökkiin lisättiin mm. ikkunoita.

Tässä pienessä tuvassa on neliöt tehokkaasti käytetty. Talo sopii hyvin yhden - taikka kahden sopuisan ihmisen asunnoksi. Olohuoneen korotettu katto antaa mökkiin tilan tuntua. Makuuhuoneen ja vessatilan katto on ns. normaalissa huonekorkeudessa. Sinne voi halutessaan järjestää itselleen vinttitilan ja näin lisää säilytystilaa.

Minitaloon on varattu tilat makuuhuoneelle ja vessalle. Esimerkiksi makuuhuoneen voi halutessaan muuttaa peseytymistiloiksi.

Minitalo on saatavana myös ilman väliseiniä.

Toimitus kokonaisena rakennuksena

Mökki toimitetaan kokonaisena rakennuksena. Kuljettavan rekan tulisi päästä noin 10 metrin päähän perustuksesta. Mikäli nostomatka on pidempi, voidaan se järjestää - siitä tosin saattaa tulla jonkin verran lisäkustannusta erillisen nosturin takia.

Mutta yleensä mahdollista on toteuttaa myös pidemmät nostomatkat.

Kuvan mökki on tuunattu sopimaan siirtolapuutarhan vaatimuksiin. Näin ollen kattoprofiili on matala.

Kattoprofiili voidaan tuunata siten, että se miellyttää asukkaan silmää ja sopii muuhun pihapiiriin. Ovien ja ikkunoiden paikkoja voidaan siirtää siten, että mökki on käytännöllinen juuri teidän pihassa.

Pohjakuva ja mittoja

- toiveita on mahdollista toteuttaa niin, että mökki vastaa omia tarpeita.

Pikkumökin ulkomitat ovat 6,90 x 4,10 metriä. Näin ollen mökissä on asumiseen sopivaa pinta-alaa noin 24 neliötä.

Mökissä on ajateltu jo suunnitteluvaiheessa, että pienissä tiloissa on tarve tavaroiden säilytykselle. Tässä mökissä on ajatelutu reilusti säilytystiloja tuvan perälle. Ajatus on, että tarpeelliset tavarat pysyvät tallessa liukuovikaapiston takana. Liukuovikaapisto on saatavana lisävarusteena.

Mökki on lämperistetty Suomen sääolot huomioiden.

Sähköjen osalta löytyy valmiiksi putkitus, kaapelointi ja rasioiden pohjat. Mökkiin on mahdollista vetää kaikki sellainen kodintekniikka, mitä yleensä nykyaikaisessa asumisessa kaivataan - tai sitten sen voi pitää enempi maanläheisenä asumisena. Kumpaankin malliin mökki sopii oikein hyvin.

Yksi tilaajan toiveiden mukaiseksi muokattu minikoti odottamassa aamun lastaamista.