VuhVuh-koiratalo
- valmiiksi haukuttu kotimainen koiratalo!
Tälle sivulle olemme keränneet tietopaketin rakentamistamme VuhVuh-koirataloista. Tällä sivulle esitetyt asiat sisältyvät annettuun perushintaan.
Alla lueteltujen asioiden lisäksi on mahdollista toteuttaa monia muita tarpeita. Täytä alla oleva tarjouslomake, mikäli peruspaketista jää jotain olennaista puuttumaan. Laskemme sille erikseen hinnan.
Sivun lopussa on vastauksia tavallisimpiin kysymyksiin mm. oman koiran tilantarpeesta. Kannattaa vilkaista!

Koiratalot on suunniteltu siten, että niiden ympärille pystytään sijoittamaan koirien ulkoilutilat.
Rahti ja nostot rakennuspaikalla
Kuljetus ja rakennuspaikalla nostaminen sisältyy rakennuksen hintaan. Myös isot koiratalot, kuten alla olevassa kuvassa lentävä VuhVuhJumbo nousevat kevyesti myös sähkölinjojen yli.
Pienet koiratalot voidaan nostaa noin 20-30 metrin päähän kuljettavasta autosta. Isot koiratalot, kuten VuhVuhTurbo, edellyttää kuljetusauton sijoittumista perustuksen viereen.
Lämpöeristetty, siirrettävä rakennus

Koiratalon voi sisustaa monella eri tavalla.
Lattian pintamateriaali eli ns. kulutuspinta
Koiratalon lattiaan asennetaan vinyylimatto, joka on sävyltään beige- tai harmaa. Tarvittaessa lattia voidaan tehdä myös filmivaneripinnalla.
Mikäli haluat itse hoitaa lattian pinnoittamisen tai laittaa vaikka laminaattia tai vaikka epoksilattiat, voidaan pohjat sille tehdä meillä valmiiksi. Kotona projektia voi jatkaa siitä eteenpäin oman maun mukaisesti.

Tähän koirataloon valittiin lattiamateriaaliksi harmaa muovimatto. Matto on saatavana myös punertavan beigenä vaihtoehtona.
Seinien materiaalit
Vaihtoehto 1: Kipsilevypinnat
Tämä sopii hyvin, mikäli haluat kodinomaisen koiratalon. Suosittelemme kuitenkin, että koirien tiloihin asennetaan alaosaan filmivaneri.
Kipsilevy sopii hyvin myös tiloihin, mihin on tarkoitus asentaa laatta.
Vaihtoehto 2: Paneeli + filmivaneri
Tämä on hyvä vaihtoehto, mikäli seinille halutaan kunnolla kestävyyttä. Erinomainen valinta koirahotelliin. Paneelin voi maalata taikka käsitellä sävytteellä.
Vaihtoehto 3: Edellisten yhdistelmä
Koirahuoneisiin yhtä ja vastaanottotiloihin toista. Pinnat tarpeen mukaisesti.
Sisäkaton pinta on aina paneloitu ja puuvalmis.

Kurkistus koirataloon. Kuvassa VuhVuhJumbo.

Tähän koirataloon valittiin kotimaiset kalterielementit.

Tähän eläinhotelliin valittiin kattoon saakka ulottuvana mallina häkkielementti.
Häkkielementit ja väliseinät
Väliseinä koirahuoneiden välillä on perusmallissa kiinteä.
Koirahäkkien yhdistäminen on mahdollista. Mikäli tällainen toiminto on tarpeen, voidaan häkkien väliseinään lisätä liukuovi. Ovi on kummaltakin puolelta avattavissa. Näin kahdesta pienemmälle koiralle mitoitetusta häkistä saadaan tarvittaessa asuinpaikka isommalle asukkaalle.

Koirahäkkien väliseinä voidaan korvata liukuovellisella elementillä. Ovi on avattavissa kummaltakin puolelta ovea (ks. tanko)
Koirien omat ulkoskäynnit
Yleensä koirat nauttivat suunnattomasti tästä mahdollisuudesta ulkoilla vapaasti ulkohäkissä. Tuulikaapin kummassakin päässä on oviläppä, joten koiratalosta ei lämpö pääse tämän takia karkaamaan.
Lisätilauksena voidaan rakentaa rakennuksen ulkopuolelle tuleva tuulikaappi. Tuulikaappi toimii kätevästi myös koirankoppina. Tuulikaappi asennetaan paikoilleen rakennuspaikalla. Asennustyö kuuluu hintaan.

Koirien ulkokäynti on suojattu kahdella oviluukulla. Sisäpuolella on erillisellä luukulla suljettava läppäovi. Ulkopuolella on vapaasti avautuva liuskeovi.
Koiratalon ikkunat
Jokaisessa koirahuoneessa on oma ikkuna. Pidämme äärimmäisen tärkeänä, että koiratalo on valoisa ja ilmava tila, missä koiralla on hyvä olla.

Jokaisella koiralla on oma ikkuna ja myös oma sisäänkäynti. Mikäli rakennukseen ei ole tarpeellista laittaa koiranluukkuja, voi ne jättää pois. Koirien eteinen on mahdollista toteuttaa joko tällaisena sisäsäpuolen mallina, tai ulkopuolelle asettuvana "koppina".
Ilmanvaihto
Koiratalossa on avattavat ikkunat. Näin ilmanvaihtoa voi tarvittaessa tehostaa esim. hellepäivänä.
Joustavuutta pohjaratkaisuihin
Rakennuksen pohjaratkaisua voi monin paikoin muokata vastaamaan omia tarpeita. Perushinnan sisällä muutokset, jotka sisältävät lähinnä seinien, ovien taikka ikkunoiden siirtämistä, ovat maksuttomia.
Rakennuksen kokoa voidaan myös kasvattaa. Mikäli suunnittelet sellaista, niin pyydä tarjous. Kaikki on aina mahdollista.

VuhVuhJätti neljälle koiralle voidaan toteuttaa vaikkapa näin.
Valmius sähköille
Koirataloissa on valmius sähköille osin rakennettuna valmiiksi. Sähköputkitus rakennetaan seinien sisään, kuten omakotitalossa konsanaan. Näin eläimille vaaralliset sähköjohdot eivät ole eläinten ulottuvilla.
Valmiina on:
- sähköpiirustukset (toiveita voi esittää esim. ulkovaloille)
- sähköputkitukset
- sähköjohdot
- rasioiden pohjat
Sähköpiirustusten avulla pystyt pyytämään paikalliselta sähköliikkeeltä tarjouksen sähköjen asentamiseksi koirataloosi. Muista, että eläinsuojassa tulee kaikkien sähköjen kulkea vikavirtakytkimen kautta.
Pystymme huomioimaan rakennusvaiheessa myös sen, minkä lämmitystavan koirataloosi valitset. Tavallisimmat vaihtoehdot ovat patteri tai ilmalämpöpumppu.
Piirustukset
Rakennuksen mukana tulevat rakennuslupaa varten tarvittavat kuvat rakennuksesta sekä sähkökuvat.
Lisätilauksena on saatavana myös asemakuva. Asemakuva on rakennuslupaan tarvittava "karttakuva", mistä nähdään tontilla olevin rakennusten sijainti ja etäisyydet toisiinsa nähden. Asemakuvasta näkyvät myös tontin rajat ja tiet. Asemakuvan tekemisessä voi varmasti auttaa myös rakennustöiden valvoja.

VuhVuhJumbo kahdella eri kattoprofiililla. Kumpi malli sopii paremmin teidän pihaan?
Kattoprofiilit ja materiaalit
Koiratalo voidaan rakentaa joko pulpetti- tai harjakatolla. Valittavana on musta pelti- tai huopakatto.
Lisätilauksena voidaan toimittaa mm. sadevesijärjestelmä, lumiesteet ym.

Isommat koiratalot kulkevat erikoiskuljetuksena saattoautojen kanssa ympäri Suomen.
Kysyttyä:
Miten tarkasti toimitusajankohta pystytään sanomaan?
Sopimuksessa ilmoitetaan kahden viikon ajanjakso, minkä aikana koiratalo valmistuu meillä lähtökuntoon. Esimerkiksi vko 10-11. Tämän pystymme lupaamaan.
Kuljetus pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan joko tuona ajankohtana tai mahdollisesti seuraavan kahden viikon aikana. Kyse on paitsi meidän, myös kuljetusliikkeen- sekä saattoajoneuvojen aikatauluista. Pyrimme parhaamme mukaan pitämään aikataulut sovituissa raameissa.
Omaan koirataloon pääsee halutessaan tutustumaan jo sen rakennusaikana.
Mistä tiedän, minkä kokoinen tila meidän koiralle pitäisi olla?
Eläintenpitoa säätelevässä lainsäädännössä on varsin helposti ilmaistu, miten koiran tarvitsema "huonetila" esimerkiksi koiratalossa määräytyy. Sinun vain tulee tietää koirasi paino.
Alla on taulukko, minkä perusteella pystyt tarvittaessa tekemään muutoksia koiratalon tilaukseen. Hirnu Oy:n VuhVuh-koiratalojen perusmallit on mitoitettu 30 kg painavan koiran mukaisesti. Samassa tilassa mahtuu taulukon mukaan asustamaan myös kaksi 20 kiloista koiraa.
Kun tilaat koirataloa, suosittelemme miettimään tarkkaan omaa tarvettasi. Sinä tunnet koirasi parhaiten. Muutokset mitoissa ovat mahdollisia. Suosittelemme myös harkitsemaan, josko minimiä aina kannattaa tuijottaa - sen nimittäin saa myös ylittää!
Koiran paino | koirien lukumäärä | koirahuoneen neliöt |
alle 5 kg/koira | 1 koira | 2,0 m2 |
2 koiraa per tila | 2,0 m2 | |
3 koiraa per tila | 2,0 m2 | |
4 koiraa per tila | 2,5 m2 | |
10 kg/koira | 1 koira | 2,0 m2 |
2 koiraa per tila | 2,5 m52 | |
3 koiraa per tila | 3,5 m2 | |
4 koiraa per tila | 4,0 m2 | |
20 kg/koira | 1 koira | 2,5 m2 |
2 | 3,5 m2 | |
3 | 4,5 m2 | |
4 | 5,5 m2 | |
30 kg/koira | 1 koira | 3,5 m2 |
2 koiraa per tila | 4,5 m2 | |
3 koiraa per tila | 6,0 m2 | |
40 kg/koira | 1 koira | 4,5 m2 |
2 koiraa per tila | 6,0 m2 | |
3 koiraa per tila | 7,5 m2 | |
50 kg/koira | 1 koira | 5,5 m2 |
2 koiraa per tila | 7,5 m2 | |
3 koiraa per tila | 10,5 m2 |
Lähde koirahuoneiden mitoille:
Pystyykö koirataloon laittamaan vesijohdon?
Kyllä pystyy.
Vesijohdon ja viemärin vetämiselle ei ole mitään estettä. Paikallinen alan firma pystyy asiassa varmasti auttamaan.
Mikäli ajatus vesijohdon vetämisestä on olemassa jo tilausvaiheessa, voidaan tarvittavista valmiuksista sopia erikseen esim. lattiankallistusten suhteen niin, että rakennukseen saa tehtyä viemäröinnin.

VuhVuhTurbo siirtymässä perustukselle. Rakennuksen perustus on kuvassa oikeassa laidassa, nosturin takana.
Millainen perustus koirataloon tulee?
Meiltä saa kuvat kahdenlaiselle perustukselle: Todella jämäkälle ja "viimeisen päälle" tehdylle perustukselle. Toinen vaihtoehto on kevyempi, pintaan asennettava perustus.
99% koirataloista asennetaan kevyemmälle perustukselle. Se on huomattavasti edullisempi rakentaa ja helppo tehdä myös itse. Ohjeen saa meiltä.
Pikaohje perustuksen tekemisen vaiheisiin:
- Maansiirtourakoitsija tasoittaa rakennuspaikan.
- Rakennuksen alle tulee 30-50cm paksu murskepatja. Vahvuus ja sopiva murskelaatu riippuu paljon rakennuspaikasta. Kannattaa kuunnella urakoitsijan mielipidettä esim. salaojituksen tarpeesta. Samalla kannattaa tehdä myös koiratarhojen pohjat. Koirien ulkotarhan pohjalle kannattaa laittaa verkko, joka estää kaivamisesta innostunutta koiraa karkuretkiltä.
- Sorapatja tiivistetään. Sopivan laitteen saa vuokrattua alan liikkeistä. Työn osaa tehdä myös itse.
- Sähköjen maakaapeli vedetään valmiiksi rakennuspaikalle.
- Tiivistetylle sorapatjalle asennetaan laatoista, harkoista ja haltijavasasta muodostuva perustus.
... ja sitten odotellaan rakennuksen toimituspäivää.

Havaintokuva Koiratalon perustuksesta. Kuvasta saa käsityksen siitä, millainen se on.
Heräsikö kysymyksiä?
- Soita tai laita sähköpostia! Vastaamme mielellämme.

Kuvaa napsauttamalla voit laittaa sähköpostia asiakaspalveluumme.