Ankkaloiden TOIMITUSSISÄLTÖ
- joko teillä ankat odottavat uutta kotia?
Ankka on kanoihin verrattuna hieman kimurantimpi eläin ylläpitää, koska se tarvitsee kylpyvettä ympäri vuorokauden ja vuoden. Näin ankka ylläpitää paitsi silmien kosteutta, myös höyhenpeitettään.
Ankka on näin ollen ahkera kylpijä, joka kesäaikaan ei ole ongelma. Talvella ja sisätiloissa se sen sijaan sotkee ja räiskii vedellä aika holtittomasti. Hirnu Oy:n ankkaloissa on pyritty tilat järjestämään siten, että ankka saa lutsata ja roiskia ilman, että se kastelee koko rakennuksen. Niin paljon kuin se vettä rakastavatkin, ne tarvitsevat myös tilaa kuivatteluun.
Kokonainen rakennus
Ankkatalot rakennetaan Hirnu Oy:n toimitiloissa Pohjois-Pohjanmaalla, LImingassa. Rakennus rakennetaan kokonaiseksi rakennukseksi ja toimitetaan rekan kyydissä uuteen kotiin. Ankkala nostetaan nosturilla paikoilleen ja tilaaja voi jatkaa projektiaan siitä eteenpäin.
Sähköjen osalta rakennuksessa on sähköputkitus, rasioiden pohjat ja piuhat valmiiksi vedettynä. Sähkövetojen sijaintiin voi itse esittää toiveita. Rakennus on tarkoitettu lämmitettäväksi patterilla.
Kylpyhuoneessa on lattiakaivo valmiina. Tilaaja tekee ratkaisut omalla tontillaan sen suhteen, mihin roiskuneet kylpyvedet johdetaan.
Ilmanvaihto rakennuksessa on painovoimainen. Ikkunat ovat avattavat, vinyylikarmi-ikkunat. Mikäli tarvetta tulee, voi kuumaan kesäaikaan lisätä tuuletusta ikkunoiden kautta.
Lattiamateriaalit ja lattiakaivo
Ankka-talossa on kovaa käyttöä varten tarkoitettu vinyylimatto lattiassa. Näin ollen lattia on helppo pitää lastan avulla puhtaana. Kylpytilassa on lattiakaivo valmiina. Tilaajan vastuulla on liittää rakennus asianmukaisesti viemäriin. Usein laitetaan saunapallo, joka vastaanottaa ankkojen roiskevedet.
Edullisempi vaihtoehto on pitää lattiakaivon alla ämpäriä, jonka käy sitten tyhjentämässä asianmukaiseen paikkaan. Ankkojen pesuvesi - johon ne myös kakkaavat mielellään, sopii mainiosti myös kukkien lannoitteeksi.
Lattiamateriaalin värivaihtoehtoina on beige tai harmaa. Lisämaksullisia kuoseja toki löytyy.
Ankkalan seinät ja väliseinät
Ankkalan sisäseinissä on alaosassa on 120cm korkeudelle saakka filmivaneri, joka kestää mainiosti vesiroiskeita. Se on myös kohtuullisen helppo pitää puhtaana. Valittavana on harmaa-, ruskea- tai valkoinen vaneri.
Seinien yläosat on paneloitu puuvalmiilla paneelilla - samoin katto. Puuvalmiit pinnat kannattaa käsitellä esim. saunaan tarkoitetuilla tuotteilla. Monet niistä ovat sävytettävissä, joten ankkalaan saa persoonallista sisustusta, mikäli sellaista kaipaa.
Hoitotilan ja ankkojen tilan väliseinät ovat 90cm korkeat. Kylpyhuoneen seinä käytävälle päin on pleksiä siten, että vesi ei kastele hoitotilaa. Kuivan tilan puolella on verkkoelementti siten, että ankka pääsee paremmin tutustumaan hoitajaansa.
Kumpaankin tilaan on oma huolto-ovi.
Vesikatto ja ulkoseinät
Kattomateriaalina on musta profiilipelti. Lisämaksullisia vaihtoehtoja ovat muut pellin värit ja palahuopakatto eri väreissä.
Kattoprofiiliksi voi valita joko harja- tai pulpettikaton. Yleensä tällaisessa rakennuksessa, jossa ovi on pitkällä seinällä, on pulpettikatto toimivampi vaihtoehto. Mikäli harjakatto on enemmän mieleen, kannattaa harkita lyhyen seinän myötäisesti rakennettu harjaa.
Seinät on vaakapaneloitu. Ulkovuori on teollisesti pohjamaalattu. Mikäli itse ei halua maalaushommia tehdä, voi ulkomaalauksen tilata lisäpalveluna.
Ankkojen kylpyhuone ja kuiva tila
Ankoilla on ankkalassa sekä märkä - että kuiva oleskelutila. Kuivasta oleskelutilasta niillä on myös ovi ulos. Ankka ulkoilee mielellään, mutta palaa ankkalaan nukkumaan. Ankka tarvitsee paitsi vettä, myös kuivattelutilaa.
Ankat pääsevät kulkemaan näiden kahden tilan välillä työtason taikka hyllyn alla olevaa käytävää myöten. Tilojen välinen väliseinä on 90cm korkea.
Kuiva "olohuone" on paikka, missä ankka levähtää ja vaakkuu. Yleensä tälle tilalle varataan reilummin tilaa, kuin kylpytilalle - mutta hoitaja tuntee parvensa parhaiten. Tilat voidaan jakaa arjen käytäntöä parhaiten tukemaan. Olohuoneeseen on oma huolto-ovi. Ankkojen olohuoneen seinät ovat 120cm asti vesivaneria. Yläosa on puuvalmista paneelia.
Kylpytila on paikka, missä anna pääsee lutraamaan vedellä. Kylpytilan seinät on vesivaneroitu kattoon asti ja hoitotilan puoleinen seinä on pleksiä. Näin ankkojen toimia on hyvä seurata. Kylpytila on lähinnä talvikäyttöön - toki sitä voi kesälläkin käyttää. Mikäpä sen estää. Kylpytilaa käytetään siten, että sinne nostetaan vesiämpäri - ja ankat voivat jatkaa siitä! Lattiassa on kaivo, johon ylimääräiset kylpyvedet lorisee.
Ankkalan tilat voidaan jakaa toiveiden mukaisesti ts. huonejärjestystä on mahdollista muuttaa.
Työtaso hoitotilan perällä
Ankat pääsevät kulkemaan olohuoneen ja kylpyhuoneen väliä hoitotilan perällä olevan työtason alle muodostuvasta käytävästä. Mikäli työtaso ei ole tarpeellinen, voi sen korvata parilla hyllyllä. Näin tavaroille on sopiva tila valmiina.
Oma ovi ulos
Kesäaikaan ankat ulkoilevat mielellään omassa aitauksessaan. Yöksi on kuitenkin mukava mennä omaan pesään lepäämään. Ankkojen oma ovi mahdollistaa linnuille vapaan kulkemisen - toki edellyttäen, että ovi on auki.
Ankkkojen portaaat kääntyvät ulkoluukuksi ja näin talviaikaan eristys on parempi myös pikkuoven kohdalta.
Toimitusaika ja rakennuslupa-asiat
Ankkalan toimitusaika on keskimäärin 8-10 viikkoa. Yleensä talvella on hiljaisempaa, jolloin ankkalan voi saada nopeammin. Talvi ei ole ongelma toimitukselle. Perustuksen voi tehdä myös talvella - myös omakotitaloja rakennetaan talvella. Miksi ei siis ankkalaa?
Rakennuslupa-asioissa kannattaa olla yhteydessä oman kunnan rakennusvalvontaan. Eri kunnissa on erilaisia käytänteitä pienten eläinsuojien kanssa. Lisäksi rakennuksen sijainti ja tontin rakennusoikeus vaikuttaa asiaan.
Millainen perustus tarvitaan?
Ankkalan perustukseksi käy perinteinen pilariperustus tai vaihtoehtoisesti ruuvipaalut. Pääsääntöisesti asiakkaamme tekevät perustuksen itse, koska se on varsin helppo toteuttaa. Alla on tutustumista varten yleisohje pienen rakennuksen perustuksen tekemiseksi. Oman ankkalanne kohdalla saatte erikseen ohjeet juuri teidän ankkalan mittojen mukaisesti.
Huolto-ohjeita
Ankkaloiden ja muidenkin rakennusten huolto-ohjeita löytyy alla olevaa laatikkoa napauttamalla.