LitsLäts-ankkala

Kun huomioidaan vesilintujen rakkaus veden kanssa kanssa lutraamiseen...

Vesilinnut ovat ihania, hauskoja seurata pihamaalla ja sosiaalisia. Ne rakastavat varsinkin ihmistä, jolla on herkkuja niille syötettävänä. Helposti saat ankasta rakkaan ystävän, kun hemmottelet sen sille sopivilla herkuilla onnelliseksi. Se voi olla jopa niin kaveri, että seuraa uskollisesti pihahommiasi, kuin koira ikään.

Niin ihania kuin ankat ovat, niin on niillä omat varjopuolensakin. Ne nimittäin sotkevat oman mökkinsä aivan käsittämättömällä tavalla. Syy on paitsi ankan löysät jätökset, myös niiden loppumaton tarve kylpeä.

Myös talviaikaan vesilinnulla tulee olla ympäri vuorokauden vähintään kunnollinen ämpäri täynnä raikasta vettä. Ankka kastaa ämpärissä päätään ja hoitaa höyhenpeitettään niin vettä vesi roiskuu! Innoissaan se saattaa jopa kiivetä ämpäriin kylpemään - kyllä, se on täysin mahdollista. Ne rakastavat vettä! Huono puoli näin hoitajan kannalta on toki se, että kuivikkeet kastuvat ja veden pärskeitä on kaikkialla...mutta rakentamalla kunnollisen ankkalan, voi näitä lemmikkiankan ominaispiirteitä tehdä helpomaksi huoltaa.

Urosankka. Sen tunnistaa pyrstoön päällä olevasta kiharasta höyhenestä - olettaen toki, että kilpaileva uros ei ole käynyt tätä miehekästä tunnusmerkkiä nyppäämässä irti.

Pari perusmallia ja toimitussisältö

Klikkaa kuvaa ja tutustu tarkemmin!

Vinkki: Ankka myös munii!

On toki rodusta kiinni, mutta keskimäärin ankka-naaraat ovat aika kovia munimaan. Munat ovat isoja ja kuori on kova, Osalla ankoista munat ovat hassun värisiä - esimerkiksi juoksuankan munat ovat vihreitä.

Ankanmunat ovat keitettynä taikka paistettuna omaan makuuni vähän hassun makuisia, mutta leivonnassa voittamattomia! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, mikäli sellainen tilaisuus tulee.