Katettu ruokintakaukalo eli PaaliPiilo
- Kolmessa eri koossa, kokonaisena kotipihaan toimitettuna.
Hevosille, joille vapaa korsirehun saaminen on oikea valinta
PaaliPiilo sopii hyvin hevosille, joille on valittu ruokintatavaksi vapaa korsirehujen saaminen. Heinä säilyy kaukalossa puhtaana, eikä hevonen pääse sitä polkemaan alleen. Näin rehu on puhdasta ja terveellistä, eikä sotkeudu esimerkiksi hiekkaan.
PaaliPiilon täyttäminen on yksinkertaista ja onnistuu vaikka käsivoimin: Paali kieritetään päädyssä olevan oven kautta syötäväksi. Et tarvitse traktoria ja paalipihtejä tämän heinäkaukalon täyttämiseksi! Siten se soveltuu hyvin kotitallien pihaan.
Mallit ja hinnasto löytyy sivua alaspäin etenemällä.
Hinnasto 2024
PaaliPiilot myydään kolmessa eri koossa. Jokaiseen malliin sopiva heinämäärä on yksi pyöröpaali. Paalissa on käytännössä heinää niin valtavasti, että myös L-kokoinen kaukalo täyttyy.
Hinta sisältää rahti- ja nostokustannukset. Nostomatka voi olla korkeintaan 15 metriä, joten rakennus on mahdollista nostaa myös tien vieressä olevaan tarhaan. Kauemmaksi sijoitettavan PaaliPiilon osalta tilaaja hoitaa mahdollisen kuljettamisen tarpeen omatoimisesti esimerkiksi traktorin etukuormaajalla.
PaaliPiilo s-koko
Hinta 2000 EUR (sis. alv25,5%)
PaaliPiilo S-kokoisena säilyttää yhden pyöröpaalin. 1-3 hevosta mahtuu hyvin ruokailemaan sen ympärille. S-kokoinen PaaliPiilo sopii hyvin myös irtoheinän ruokintaan.
Alla olevasta kuvasta näkee, miten PaaliPiilo kannattaa asetella niin, että sen täyttäminen tarhan ulkopuolelta on turvallista.
Mikäi haluaa, niin heinäverkon käyttäminen PaaliPiilon kanssa on täysin mahdollista.
Tämä pieni PaaliPiillo sopii 1-3 hevosen heinäkaukaloksi.
PaaliPiilo M-koko
HINTA: 2600 EUR (si. alv25,5%)
PaaliPiilo M-kokoisena sopii mainiosti isommalle laumalle. PaaliPiilo on mahdollista asettaa ulkoilutarhojen yhteyteen siten, että PaaliPiilon täyttäminen on mahdollista ilman, että on tarpeen mennä hevosten sekaan.
PaaliPiilo toimii mainiosti myös kahden tarhan välissä, osana väliaitaa.
Heinäverkkojen käyttäminen PaaliPiilon kanssa on mahdollista.
PaaliPiilo L-koko
HINTA: 3200 EUR (sis. alv25,5%)
PaaliPiilo L-koossa on ison lauman tai tilaa vaativan lauman ratkaisu. Tämän kokoinen heinäkaukalo sopii mainiosti vaikka 3-4 tarhan risteyskohtaan.
PaaliPiiloon mahtuu kaksi pyöröpaalia, joskin yksikin pyöröpaali täyttää kaukalon varsin täyteen. Hevoset tykkäävät hajottaa paalia - siinä se päivä mukavasti kuluu.
PaaliPiilossa pystyy käyttämään myös heinäverkkoja, mikäli sellaiset kokee tarpeelliseksi.
Toimitusvalmius ja perustus
PaaliPiilo toimitetaan kokonaisena rakennuksena. Rekka pystyy nostamaan rakennuksen noin 10metrin päähän purkupaikasta.
Perustoimituksena tilattu PaaliPiilo on pohjamaalattu.
Sisäpinta PaaliPiilossa on filmivaneria ja lattia lankkua. Näin heinäkaukalon puhdistaminen vaikkapa painepesurilla kerran vuodessa on näppärää. Myös mahdollinen sadevesi valuu pois kaukalosta.
Lisätilauksena:
- Pintamaalaus toivotulla värisävyllä.
- Vesikourut.
- Metallisuojat kaukalon reunoihin tai tolppiin, mikäli puun jyrsiminen aiheuttaa potentiaalista ongelmaa.
- Poni-aita lauman pienimmälle jäsenelle. Poni-aita on ilmainen lisävaruste.
Perustus rakennukselle: PaaliPiilo asennetaan siten, että se on 10-20cm irti maasta. Myös ruuvipaalut ovat hyvä vaihtoehto rakennuksen sijoittamiselle.
Tarvetta "ponipaikalle"?
PaaliPiilon rakentamisessa on mahdollista huomioida eri kokoiset lauman jäsenet. Kuvassa on shetlanninponin mittoihin rakennettuna yksi paikka. Matalan kohdan yläpuolella oleva parru varmistaa, että isommat lauman jäsenet eivät päädy seisomaan PaaliPiiloon.
Ponipaikan rakentaminen PaaliPiiloon ei aiheuta lisäkustannuksia.
Tukeva rakenne pitää heinät irti maasta
PaaliPiilot on tehty hevosten käyttöön ja kestämään hevosta. PaaliPiilon sisäpinta on filmivaneria, joten sen saa pestyä vaikka painepesurilla vuosittain puhtaaksi.
Lattia on lankkua, jonka välissä on 3-4 sentin raot. Näin mahdollinen sadevesi pääsee pois kaukalosta ja kastunut heinä kuivahtaa.
PaaliPiilo asennetaan harkkojen tai ruuvipaalujen päälle siten, että se on irti maasta. Näin ilma pääsee kiertämään rakennuksen alla ja heinä pysyy parempana.