Hirnu Oy - meistä
Olemme pieni ja ketterä rakennusliike, joka on erikoistunut rakentamaan siirrettävissä olevia pienrakennuksia. Erityisosaamista on erilaisten harraste-eläinten tarpeita vastaavat rakennukset. Koirahoitoloita on Hirnu Oy:n rakentamana useampia niin yrityksillä kuin Valtion toimijoilla käytössään.
Hirnu Oy on perustettu vuonna 2011, joten paljon on lankkua sahattu ja lähetetty rakennuksina maailmalle. Vuonna 2026 vietettiin 15-vuotissynttäreitä - tosin vain oman porukan kesken.
Hirnu Oy:n toteuttama siirtolapuutarhamökki. Mökki rakennettiin siirtolapuutarhan antamien mittojen mukaisesti ja toimitettiin kokonaisena rakennuksena paikoilleen.
Arvot ja lähtökohdat
Arvoista aina höpistään ja niitä tuuletetaan antamatta niiden kuitenkaan arkea sen enempää vaivata. Meillä Hirnu Oy:ssa on kuitenkin lähdetty siitä, että hommalla on jokin selkäranka ja nämä asiat on tarkkaan vuosien aikana kulminoituneet toiminnan päämääriksi.
- KUNNIOITETAAN AIKATAULUJA: Asiakkailla on aikataulu, jonka perusteella heidän tulee pystyä esim. luottamaan, että hevosen tallipaikan pystyy irtisanomaan sujuvasti. Siksi on tärkeää, että talli on paikallaan - kun on sanottu sen olevan paikallaan! Aivan samoin suhtaudumme siirtolapuutarhamökkien Venetsialaisiin: Jos on luvattu, että venetsialaiset saa mökissä viettää, niin siitä myös lähdetään ja tosissaan siihen aikatauluun venytään.
- OLLAAN REHELLISIÄ JA INHIMILLISIÄ: Virheitä sattuu kaikille. Niin myös meille. Lähdemme reklamaatioissa rehellisyydestä kumpaankin suuntaan. Pyrimme olemaan reiluja ja hoitamaan asiat kuntoon. Samalla tavalla toivomme asiakkaan suhtautuvan meihin. Lähtökohtaisesti kukaan ei tee virhettä tahallaan, mutta korjaa sen mielellään, kun vastaanotto työmaalla on positiivinen ja hyvällä yhteisymmärryksellä toimitaan.
- RAHA ON ASIA, JOKA VAIKUTTAA ASIOIHIN: Tämä lähtökohta muistuttaa meitä siitä, että asiakkaalle ei saa tulla ikäviä yllätyskustannuksia rakennusprojektistaan. Hinta on se, mikä papereihin on kirjoitettu. Pyrimme neuvomaan asianmukaisesti myös muista kuluista, mitä rakentamiseen liittyy. Kerromme, mitä meidän rakennus maksaa ja mitä pakettiin tarvitaan lisää, jotta se olisi "valmis".
- TEHDÄÄN VAIN HYVISTÄ MATERIAALEISTA: Tällöin voimme olla ylpeitä siitä, mitä tehtaalta lähtee. Koska Suomen sääolosuhteet voivat vaihdella isostikin, niin puutarhavaja ei saa luhistua lumikuorman alla. Tukeva runko, kunnon ikkunat ja ovet ja siistit yksityiskohdat. Energiatehokkuus on mielessä ihan pienissäkin rakennuksissa. Näihin tavoitteisiin pyritään ja parhaamme tehdään.
- TAVOITAT VAIN AITOJA IHMISIÄ. Vielä tässä vaiheessa vältämme sitä, että AI-apuri vastaisi asiakkaiden viesteihin tai päätyisit kummalliseen puhelinvalikkosokkeloon. Ei. Meillä puhelimeen vastaa ihminen ja pääset puhumaan juuri sen ihmisen kanssa, joka on sinun mökkisi rakentanut. Hän tietää, mitä siellä seinien välissä on ja miten mökkisi on rakennettu. Niinpä hän on varmasti pätevin neuvomaan ja kertomaan, mikäli kysymyksiä tulee.
Tämä kaunis sininen mökki toimi inspiraationa myös meidän omalle mökkiprojektille. Kuva ei tee oikeutta sille, miten kaunis tuo väri on!
OTA YHTEYTTÄ!
Kiinnostaako jokin tuote - tai jäikö jokin asia kaihertamaan? Mitä sitä turhia miettimään, ota yhteyttä niin asiat lähtevät rullaamaan!
SOITA 040 735 9066 Marko Heikkinen
Vastaamme mielellämme kysymyksiinne puhelimitse. Soitot mielellään arkisin klo 8-18 välisenä aikana. Muuna aikana voit myös laittaa tekstiviestin, niin soitamme sinulle takaisin.
Lähetä meille sähköpostia!
Asiakaspalvelumme vastaa kirjallisesti 1-3 arkipäivän kuluessa.Voit myös jättää soittopyynnön. Kiireellisissä asioissa kannattaa soittaa, niin asia selkiää nopeasti.
