Hirnu Oy:n blogi
Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 7: IkkunatTorstai 16.4.2026 Minä ajattelen niin, että mikään keinovalo ei pysty korvaamaaan aitoa luonnonvaloa. Luonnonvalo on vuodenaikaan sopivan pehmeää, kaiken kattavaa ja rauhoittavaa. Keinovalo on - kuten sanottua, keinovaloa. Vähän sama asia, kuin kasvimaasta kaivettu tuore porkkana vs. muutaman päivän pöydällä odotellut porkkana. Periaatteessa syömäkelpoisia kumpikin ja narskuttelun tarve vähenee, mutta on niissä vain ero. Näin ollen ikkunoiden merkitystä eläinhotellissa ei voi olla nostamatta pohdinnan aiheeksi. Jokaisessa koirahuoneessa tulee olla jonkinlainen ikkuna. Yleensä ikkuna sijoitetaan noin 140cm korkeuteen, jotta huoneeseen muodostuu koiralle myös luonnollinen varjopaikka. Joskus on pyydetty sellaisia muodikkaita, koko seinän kokoisia ikkunoita koirahuoneeseen. Rakentamisen puolesta sellaiselle ei ole estettä. Minä miettisin asiaa kuitenkin sen suhteen, että koiralla pitää olla mahdollisuus varjoon. Huone voi olla aika tuskainen paikka olla, jos aurinko porottaa suoraan huoneeseen, eikä varjoa löydy. Verhoja voi toki kokeilla, mutta ne eivät välttämättä ole menestys.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ikkunoiden sijainti, ikkunoiden materiaali |
Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 6: ValaistusTorstai 9.4.2026 Kuten aikaisemmin olen jo moneen kertaan sanonut, kannattaa asioita miettiä lemmikkihotellissa nimenomaan käytön kannalta. Kun arki rullaa, on elämä kaikin puolin helpompaa. Yksi sellainen asia, joka arjessa näkyy, on valaistus. Minä ajattelisin koirahotellia siten, että varsinainen arjen käyttövalaistus saisi olla hyvä, mutta lempeä. Kovat ja kirkkaat valot aiheuttavat varjoja paikkoihin, mihin niitä ei toivota. Näin ollen lemmikkien ollessa hoidossa, saisi valaistus olla aika pehmeä ja tulla tasaisesti eri suunnilta ja tasoilta. Se on vain miellyttävämpi niin. On myös hyvä muistaa, että ihminen katsoo koiraa ylhäältä alaspäin, mutta koira vastaavasti alhaalta ylöspäin. Ei minun mielestäni ole hyvä juttu, jos liian tehokas takaa tuleva valo aiheuttaa pimeän varjon ihmisen kasvoille. Koira minun kokemukseni mukaan arvostaa kovasti sitä, että se näkee ihmisen kasvot - varsinkin vieraan ihmisen kasvot. Koiran näkökulmasta ystävällinenkin hoitolan pitäjä on vieras ihminen. Vastaavasti siivouksen ja muun huollon aikana tarvitaan reilusti valaisevampaa valoa - silloinkaan en itse tykkää valoista, jotka aiheuttavat teräväreunaisia varjoja hämmentäviin paikkoihin. Kun siivoaa, on hyvä olla tehokas yleisvalaistus. On hankalaa heilua mopin kanssa, mikäli joutuu valikoimaan oman asentonsa niin, että oma keho ei aiheuta isoa varjoa juuri sille kohtaa, mikä pitäisi nähdä tarkasti. Ehkä nuoremmilla ihmisillä ei valaistus ole niin tärkeä juttu, mutta iän myötä sitä alkaa arvostamaan - uskokaa pois. Luonnonvalo on valaistuksessa minun ehdoton suosikkini, mutta Suomessa sitä ei ole aina tarjolla. Luonnonvalon tulviminen sisälle koirataloon varmistetaan sillä, että rakennuksessa on riittävästi ikkunoita sopiviin suuntiin. Luonnonvalossa hyvä puoli on lisäksi se, että se ei kasvata sähkölaskua. Valaistuksen lisäksi eri pintojen värisavyillä on merkitystä sen suhteen, miten lika ja muu ylimääräinen näkyy pinnoilla. Pintojen tulee siten olla helposti puhdistettavissa, mutta myös hyvin valaistavissa. Vastaavasti sitten lemmikkien ollessa omissa huoneissaan, on paras lempeä ja rauhoittava yleisvalasitus. Tarkka kohdevalo on yleensä liikaa paikoissa, joissa ei tarvitse nähdä niin tarkasti. Eri asia on sitten työpistevalaistus esimerkiksi paikassa, missä on tarkoitus leikata koiralta kynnet. Siellä tehokkaampi työpistevalo on ihan paikallaan. Sähkösuunnittelijat ja erityisesti valaistuksen suunnitteluun erikoistuneet ihmiset osaavat neuvoa myös siinä, millainen valaistus koirataloon on toimiva. Kannattaa kuitenkin varautua kertomaan, millaista toimintaa tiloissa aiotaan tehdä. Nimenomaan arjen sujuva toiminta on se, mitä varten valaistusta suunnitellaan. Välttämättä valaistuksen suunnittelija ei ole koiratalojen valoihin koskaan perehtynyt, joten hän tarvinnee jonkin verran sinun osaamistasi koirista niin, että homma saadaan toimivaksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valaistus, lemmikkihoitola, koirahotelli |
Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 5: Sisäpinnat koirataloissaTorstai 2.4.2026 VuhVuh-koirataloissa on perustoimituksena lähdetty siitä, että koirahuoneiden alaosat ovat filmivaneria. Se on materiaalina ehkä vähän "karu", mutta kyse on pikemminkin puhtaanapidosta. Toisaalta pinta on myös kestävä, eikä siihen ihan helposti koira saa hampaitaan kiinni - näin ollen ei tule vahinkoa. Toki moni koirarotu voi olla asiassaan hyvinkin päättäväinen, jolloin mikään ei pitele tai vahinkoa ainakin tulee. Tiedän sen. Seinäpinnat Seinien yläosa on lähtökohtaisesti sisäpaneelia, eli puuta. Tämä on siksi, että puu jossain määrin vähentää ääntä ja on lisäksi kauniimpi katsella. Itse en ole filmivanerin suuri fani, mutta onhan se hyvää tavaraa oikeissa paikoissa. Kova levypinta on kuitenkin aika tehokas kertaamaan ääntä, kun koirat väistämättä myös haukkuvat. Jos koirahuoneiden seinät halutaan pinnoittaa täysin filmivanerilla - näin joskus on tehty, niin melkeinpä laittaisin kattoon - ehkä jollekin käytävän seinällekin akustikkalevyt. Ne hillitsee äänimaailmaa ihan mukavasti. Koirien saataville levyjä en silti laittaisi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oma koirahoitola, sisäpinnat koirahoitolassa, akustiikkalevy |
Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 4: KalusteetKeskiviikko 25.3.2026 Lemmikkihoitolassa yksi olennainen, tärkeä ja kustannuksiltaan huomattava osuus on kalusteet. Siis kansanomaisesti sanottuna ne häkkielementit, jotka pitävät eläimet toivotussa paikassa. On selvää, että kalusteisiin kannattaa satsasta. Lemmikkinsä hoitolaasi tuovat ihmiset luottavat siihen, että ammattimaisesti toimivassa hoitolassa on ammattikäyttöö soveltuvat kalusteet. Näin ollen sellaista vahinkoa, että esimerkiksi häkkielementti pettäisi ja koirat pääsisivät tappelemaan, ei saisi tapahtua. Jokainen ymmärtää, että sellainen tilanne on katastrofi. Tämä kirjoitus on kirjoitettu muutaminen koirien kanssa ammatikseen toimivien ihmisten kokemuksia kooten. Näihin näkemyksiin perustuen on aikoinaan suunniteltu VuhVuh-häkkielementti, joka on sinkitty teräselementti. Alaosa elemenissä on filmivaneria, jonka tyylitietoinen koirahoitolan omistaja voi tuunata vaikka sisustuskalvoilla sopimaan muuhun sisustukseen. VuhVuh-teräselementtejä saa myös maalattuna. Eli sinkitty teräselementti maalataan toivotulla värillä - vaikka pinkiksi. Joskus törmään sellaisiin kommentteihin, että Hirnu Oy:n koiratalot näyttävät "vankilalta". No, vankilassa en ole koskaan ollut, mutta kieltämättä jonkinlaista wanhan ajan western -putka-ajatusta niistä voi kehitellä. Mikäpä ettei. Lähtökohtana on kuitenkin se, että koirien häkkielementin tulee olla tukeva. Se ei saa antaa periksi isonkaan koiran hypätessä kalteria vasten. On eri asia, onko asiakkaasi koira 5 kiloinen vai 80 kiloinen järkäle. Hirnu Oy:n elementit on tehty kestämään myös se 80 kilon sotanorsu, vaikka se päättäisi olla hyvinkin lähtömielellä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lemmikkihoitolan kalusteet, koirahäkki |
Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 3: Millaisia tiloja koirahotelliin?Torstai 19.3.2026 Lähtökohtana hoitolan suunnittelussa on sen sopivuus omille asiakkaille. Koirahotellissa voi olla hyvin eri kokoisia asukkaita, jotka luonnollisestikin tarvitsevat eri kokoisia tiloja. Toisaalta isot koirahuoneet ovat kivoja, mutta isot koirahuoneet tarkoittavat vähän koirapaikkoja ja paljon rakennettavaa pinta-alaa. Näin ollen on selvää, että yrittäjät pyrkivät optimoimaan mahdollisimman paljon asiakastilaa, mutta sopivan suurta mahdollisimman isolle poppoolle. Lisäksi tätä asiaa säätelee eläinten hyvinvointia säätelevä lainsäädäntö. Käytävätilaa tulee väistämättä jonkin verran. Sen leveys saisi olla suunnilleen 120 cm tai enemmän. Silloin käytävällä on kohtuudella tilaa taluttaa koiraa. Liian ahdas käytävä on epäkäytännöllinen ja ehkä vähän vaarallinenkin. Lisäksi käytäville tahtoo kertyä kaikenlaista kuppia ja kippoa odottelemaan. Tällekin inhimillisyydelle kannattaa jättää vähän elämisen varaa. Yksi suositeltävä juttu olisi, että jokaisen lemmikin kohdalla olisi kaappi. Näin lemmikin omat ruuat ja herkut sekä talutin tai koppa säilyvät lemmikin lähellä. Säilytystilaa tarvitsee aina. Tällainen hoitokaappi on mahdollista rakentaa koirahuoneen yhteyteen niin, että tarvikkeet ovat kätevästi lemmikin lähellä. Alla: Valoisa käytävätila koirahotellissa voi toimia myös asiakkaiden vastaanottamiseen tarkoitettuna tilana.
|
|
1 kommentti . Avainsanat: lemmikkihoitola, ammattimainen eläinteinhoito, koirahoitola, eläinhotelli |
Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 2: Toiminta ohjaa suunnitteluaTorstai 12.3.2026 Yksi olennaisimpia asioita, mitä lemmikkihoitolan suunnittelussa kannattaa huomioida, on sen toiminnaillisuus. Siis lyhyesti vastaus kysymykseen: Mitä siellä lemmikkihoitolassasi aiotaan tehdä? Yksinkertaisimmillaan voi hoitola olla muutaman koiran taikka kissan hotelli, ilman mitään lisäpalveluita. Sellainen on aika simppeli rakennus toteuttaa. Esimerkiksi VuhVuhJumbo toimii mainiiosti siihen tarkoitukseen. Monesti muutaman vuoden kuluttua on kuitenkin etäinen ajatus tarjota vaikkapa trimmauspalvelua tai perustaa pieni myymälä siihen hoitolan yhteyteen. Nämä tulevaisuuden haaveet kannattaa huomioida jo suunnittelun alkuvaiheessa niin, että unelmat on sitten myöhemmin helpompi rakentaa todeksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koirahotelli, lemmikkuhoitola, koiratalo, VuhVuh-koiratalo |
Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 1: Rakennuspaikka ja kulkeminenTorstai 5.3.2026 Varsin monella ihmisellä on asuinkaverinaan jonkinlainen lemmikki. Loma-aikoina kaverille pitäisi olla hoitopaikka, koska joka paikkaan lemmikkiä ei pysty ottamaan mukaan. Lomalla mieli lepää paremmin, kun lemmikki on hyvässä ja asiallisessa hoitopaikassa, missä sen tarpeista huolehditaan. Tarvetta on, koska lemmikkien määrä on päinvastoin kasvamassa. Oletko sinä ajatellut ryhtyä tarjoamaan lemmikkien hoitopalveluita? Jos olet, niin kannattaa lukea edelleen. Kirjoitan nyt blogisarjan nimenomaan lemmikkihoitolan suunnitteluun liittyen. Samalla kannattaa tutustua myös Hirnu Oy:n tarjomiin VuhVuh-koiratalojen vaihtoehtoihin oman yrityksen aloittamiseksi tai laajentamiseksi. Lemmikkihotellin suunnittelussa on muutamia juttuja, joita vuosien kokemuksen myötä ajattelin tähän kerätä. Hirnu Oy on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa useita ammattikäyttöön tulleita koirataloja. Osa on virkakoirien tarpeisiin suunniteltuja ja osa asiakaskäyttöön tulleita hoitoloita. Tässä ajattelin keskittyä enempi kuluttaja-asiakkaiden tarpeisiin tulevaan lemmikkihoitolaan.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koiratalo, koirahoitola, lemmikkihoitola, oma lemmikkihoitola |
Pihavarasto on kätevin lähelläLauantai 28.2.2026 klo 10.46 - KMA Yksi naapuririitojen suosikkiaihe on erään artikkelin mukaan se, miten erilaiset siisteyskäsitykset naapureilla on. Omakotitaloissa on tarvetta monenlaiselle tarpeelliselle tavaralle, jotta pihan saa pidettyä kunnossa. Lisäksi on kausitarpeita, eli lumikola talvella ja ruohonleikkuri kesällä. Varastoista saattaa löytyä myös isompaa harrastevälinettä aina moottorikelkkaan saakka. Voi olla, että toisen romu on toisen aarre - ja sinällään siis säilyttämisen arvoinen ja ehdottomasti tarpeellinen. Jokainen osannee itse määritellä, mikä on tarpeen. Siihen asiaan ei naapurin tule ottaa kantaa. Näkemyseroja onkin siinä, missä näitä aarteita säilyttää. Vaikka talon seinustalle kasatut tarpeelliset välineet eivät omasta olohuoneen ikkunasta näy, ne saattavat olla osa naapurin näköalaa. Näissä asioissa saattaa rauhallisinkin naapuri ajanoloon herkistyä ja sanomista tulee. |
Säänsuojasta ja vähän hevosten ulkoilustakinTiistai 6.1.2026 - Hirnu Oy/KMA Vuoden alusta tuli velvoittavana ohjeena voimaa vaatimus siitä, että hevosella tulee olla jonkinlainen säänsuoja ulkotarhassa. Tässä nostan esille muutamia juttuja siitä, mitä etua säänsuojasta yleensäkin on: Minun kokemukseni mukaan hevonen ei niinkään pakkasesta välitä, mutta kylmä tuuli ja viima ei ole sille mieleinen. Kenellepä olisi? Näin ollen säänsuoja antaa hevoselle mahdollisuuden hakeutua tuulensuojaan. Toki on niitäkin hevosia, jotka vain kääntävät takapuolen vastatuuleen ja ottavat nokkaunet siinä. Olennaista lienee se, että eläimellä on mahdollisuus valita - ei pakko sitää, kun vaihtoehtoja ei ole. Itselläni karahtaa korvaan aina, kun vedotaan "kyllä ne pärjää"-perusteluun. Minä miettisin myös sitä, onko kotieläimellä muuta vaihtoehtoa, kuin pärjätä niissä olosuhteissa, jonka sen oma ihminen sille järjestää? Perusasiat ovat aika yksinkertaisia juttuja ja ne kannattaa laittaa kuntoon.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: säänsuoja hevoselle, hevosen säänsuoja, sääsuoja, sääsuoja hevoselle |
Kissatarha tekee kissan onnelliseksiKeskiviikko 25.6.2025 klo 14.12 Kissa on perinteisesti ollut talon hyötyeläin, joka on pitänyt hiiret ja rotat kurissa. Se on edellyttänyt kissalta vapautta mennä ja tulla mielensä mukaan. Kissa onkin eläin, joka ilmeisesti kiintyy enempi reviiriinsä, kuin niinkään ihmisiin. Näin minulle on kerrottu. Kissan ulkoilu herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan. Lähtökohta on, että kissaa ei sovi taajama-alueella pitää irti. On selvää, että vaaroja riittää - eivätkä kaikki arvosta tämän saalistajan puuhia tontillaan. Erikseen ei tarvinne mainita villiityneitä kissapopulaatioita, joita vuosittain joudutaan viranomaisyhteistyöllä hävittämään. Kotikissa on kotikissa, joka on oikeutettu ihmisen huolenpitoon. Vaikka kissa on lemmikki, niistä monet rakastavat ulkoilmaa. Kissan luontoon kuuluu seurata ympäristöä. irti sitä ei silti saa päästää. Näin ollen kissatarha on yksi hyvä vaihtoehto järjestää kissalle mahdollisuus ulkoilla. Kissatarhan voi sisustaa omalle kissalle sopivalla tavalla. Joku kissa tykkää vain makoilla ja seurata ympäristöä - toinen mielellään kiipeilee ja on aktiivinen. Kissatarhan ehdoton etu on se, että kissa voi olla siellä mahdollisimman vapaasti. Useimmat haluavat kissatarhan asennettavaksi siten, että kissa pääsee ulkoilemaan tuuletusluukun kautta. Kissa on aktiivinen eläin. Sen aktiivisuutta on hyvä tukea ja mahdollistaa, vaikka se kotikissa ja lemmikki onkin. Yksi tapa tukea kissan hyvää elämää, on antaa sille hallittu tilaisuus ulkoilla. Myös naapurin kanssa pysyy välit parempana, kun kissa ei luvatta vieraile alueilla, missä sen ei ole lupa olla. Koska tämä on yrityksen blogi, niin kehoitan teitä tutustumaan Huvila & Huussissakin esiteltyyn kissatarhaan. Tarha toteutetaan kokonaisena rakennuksena tai vaihtoehtoisesti meidän puolelta pystytettynä. Näin ollen kissatarha on rakennusprojekti, joka onnistuu takuulla kaikilta. Tarha voidaan tuunata sopimaan muodoltaan ja ulkonäöltään sopimaan juuri teidän pihaanne. Tarha voi olla yksittäinen rakennus tai hyödyntää osin talon ulkoseinää - mikä vain teidän tapauksessanne palvelee parhaiten käyttöä. Kattomateriaalina on joko verkko, pelti tai valokate. Ota yhteyttä asiakaspalveluumme ja tehdään teidän kissalle kunnollinen kissatarha!
|
|
1 kommentti . Avainsanat: kissatarha, kissan ulkoilu, kissa lemmikkinä |
Oma hevostalli on myös vapautta harrastaa omalla tavallaSunnuntai 13.4.2025 klo 17.15 Törmäsin tässä taannoin keskustelupalstalla käytyyn keskusteluun. Aloittaja pohti oman hevosen laittamista omaan pihaan. Hän kaikesta päätellen kaipasi vinkkejä ja näkökulmia siihen, millaista oman hevosen pitäminen kotona olisi. Ymmärsin aloituksesta, että hänellä oli ollut oma hevonen jo pitkään, mutta ns. vuokratallilla. Nyt hän pohti vaihtoehtoa ottaa seuraava askel hevosharrastuksessa. Sattuneesta syystä keskustelu kiinnosti minua. Se, mikä hieman ihmetytti, oli hevosharrastuksen negatiivisten puolien vahva korostaminen. Nämä näkökulmat olivat toki ihan rehellisiä ja oikeita, mutta silti asia jäi vaivaamaan.
|
Mökkipihan tyyliä mukaillen toteutettu piharakennusTiistai 1.4.2025 klo 16.15 - KMA Vanhan pihapiirin rakennuskanta väistämättä vanhenee ja tulee tiensä päähän. Pulmana usein on se, että vastaavan ja pihaan sopivan rakennuksen löytäminen valmisrakennuksena on kovin vaikeaa. Yksi vaihtoehto on palkata kirvesmies tekemään sopiva rakennus. Tai rakentaa itse, mikäli aikaa, osaamista ja työkaluja löytyy. Se kuitenkin tarkoittaa rakennusprojektia, joka joissain tapauksissa voi venähtää kovinkin pitkäksi. Toisaalta kesällä on mukava tehdä loma-aikana muutakin hommaa, kuin nikkaroida pihavajaa. Miksi tehdä itse, jos juuri oikeanlaisen ja sopivan saa valmiina? Rakennus on heti valmis käyttöön ja kesäloma on pelastettu lomailua - ei työntekoa varten. Esittelen tässä yhden projektin, joka on toteutettu nimenomaan siksi, että edellinen piharakennus on kokenut jo kovia. Uudelle on siis kova tarve. Samalla toteutettiin myös sellaisia tarpeita, joita vuosien saatossa on ilmennyt.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: piharakennus, kirvesmiestyö, valmisrakennus |
Joululahjaksi hevoselle tekemistä talliinKeskiviikko 11.12.2024 klo 10.31 - KMA Sanottakoon nyt heti alkuunsa, että tämä ei ole kaupallista yhteistyötä. Vaikka mainitsen tässä tuotteen, niin en saa siitä mitään taloudellista hyötyä. Tämä nyt vain on käytännössä meillä todettu hyväksi tuotteeksi, joten vinkkaan ilman mitään taustalla olevia yhteistyökuvioita. Näitä ei saa myöskään hankittua Hirnu Oy:lta.
Kuvan mukainen näpärä ja tukeva heinäpallo Hay Play on palvellut uskollisesti hevoseni, noin 800 kg mörssärin riepoteltavana vuosikausia. Voin siis lämmöllä sanoa, että on tukeva pallo. Pallon ideana on se, että hevonen potkii, pyörittelee ja etsii nyhdettävää - eli syö heinää hitaasti. Kun on tällainen "hyvä rehunkäyttäjä" -ratsu, joka tarvitsee ajankulukseen hupiheinää, on tämä heinäpallo osoittautunut vallan mainioksi leluksi. Normaalien iltaheinien lisäksi jätän sille karsinaan pallon pureskeltavaksi. Aamuun mennessä pallo on yleensä tyhjä, joten riemua ja puuhaa on riittänyt yön pimeinä tunteina. Pallan ehdoton plussa on se, että tällä tavoin pystyn edes jossain määrin hillitsemään sitä määrää, minkä meidän "tyllerö" heinää syö. Vapaasti se heinänsä muutoin saa, mutta sitä vapauttakin voi edes pikkuisen hillitä. Ylitiömäinen ei ole hevoselle sen terveellisempää, kuin kenellekään meistä. Ulkona vai sisällä? Joskus olen kokeillut antaa hevosen leikkiä pallolla ulkona, mutta oman kokemukseni mukaan se ei ole kätevää. Ensinnäkin pallo päätyy yleensä aidan väärälle puolelle, koska hevonen voi sitä tosissaan päättää myös potkaista - kai siinä on ajatuksena voiman lisääminen tekniikan joutuessa tiukille. Se, että hevosen himoitsema asia on väärällä puolella aitaa, ei keskimäärin ole kannatettava ajatus. Toisaalta maata vasten kieriessään pallo väistämättä sotkeutuu. Jos on kuiva keli, niin hiekka ropisee heinistä väistämättä. Lieneekö se hyväksi hevoselle? Jos on märkä keli, niin koko pallo heinineen on nopeasti muran (ja pskan) peitossa. Se ei ensinnäkään kelpaa enää hevoselle - ja olisiko sekään laadukasta ruokaa? Epäilen. Näin ollen sisäkäytössä olen todennut tällaisen palleron olevan vallan mainio ajankulu ja heinän syömisen annostelija. Meillä tahtoo "tytöltä" tulla aamulla protestia, jos yöheinät ovat loppuneet kesken. Tämän palleron kanssa puuhastellessa sillä aika kuluu mukavasti ja ainakin se kuvittelee saavansa koko ajan jotain natustettavaa. Mutta kokeilkaa ihmeessä, jos tällainen tulee vastaan. Vaikka joululahjaksi :) Omani hankin Hankkijalta, mutta vastaavia myydään varmasti monessa muussakin liikkeessä. Hay Playsta voin sanoa, että se on kokeilussa todettu kestäväksi, mikä lienee tärkeintä. Aina kannattaa huomioida, että hevosen leikkikalun pitää kestää hevosen käsittelyä - mikä välillä on aika kovakouraista. Irtopaloja ei saa syntyä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hayplay, leikkikalu hevoselle, hevosen hyvinvointi |
Hevostallin oven eristäminen talvellaTiistai 5.11.2024 - KMA Hevostalli tarvitsee isohkon oven. Kyllä hevonen toki mahtuu vaikkapa metrin levyisestä ovesta, mutta valjastetun hevosen kanssa voi alkaa omistajaa harmittamaan. Satula on kallis väline ja se saattaa kolhiintua pahastikin takertuessaan ovenpieliin. Toisaalta iso ovi on turvallisempi myös taluttajan kannalta. Siinä on tilaa väistää, mikäli ongelmia tulee. Vaikka oma hevonen on kiva ja turvallinen, niin äkkitilanteita tulee ja niihin kannattaa varautua. Meidän Duo-hevostalleissa käytetään perusmallina ovea, jonka käyntiaukon leveys on 150cm ja korkeus 220cm. Lisäksi ovessa on tukeva tuulihaka, joka lukitsee oven auki-asentoon. Näin tuuli ei pääse paiskomaan isoa ovea. Lisätilauksena meiltä saa toki isommankin oven - se ei ole ongelma. Pienen oven käyttöä perustellaan usein sillä, että tallin lämpö laskee talvella. Onhan se selvää, että seinässä oleva 150x220 kokoinen aukko vaihtaa varsinkin pienen tallin sisäilman varsin nopeasti kovin kylmäksi. Asiaan on kuitenkin olemassa myös vaihtoehto, jota meillä on omassa tallissa useita vuosia käytetty ja hyväksi todettu: Oviverho. Koska tämä on todettu todella hyväksi, niin vuoden 2024 hevostalleissa tällainen oviverho on vakiovarusteena mukana. Kuva on meidän kotitallista, ei Duo-valmistallista.
Oviverhon rakentaminen Tällainen oviverho voidaan tehdä kahdella eri tavalla. Yksi vaihtoehto on laittaa liuskat kiinni vaikka lautaan ja kiinnittää lauta sitten oven päälle. Se on sellainen "ikuinen", mutta ihan toimiva ratkaisu. Siinä muutaman kympin säästää rahaa. Toinen, mielestäni arjessa käytännöllisempi keino on kiinnittää liuskat kiskoon. Näin liuskoja voi siirrellä ja ottaa kesäksi pois. Hevosen totuttaminen liuskoihin on myös helpompaa, kun liuskoja pystyy lisäämään ja vähentämään. Itse olen aloittanut totuttamisen "kaventamalla" oviaukkoa liuskoja lisäämällä. Vähitellen ovi "kapenee" ja liuskat ovat noin 5 cm väleillä oviaukossa. Siitä on helppo kulkea. Kun hevonen on ok uuden jutun kanssa, laitan 30cm leveät liuskat siten, että ne lomittuvat noin 5 cm toistensa päälle. Hevonen oppii varsin nopeasti kulkemaan näiden läpi. Oviverhot kiinnitetään kiskoon. Verhon osat on siirreltävissä hyvin helposti. Näin ollen sopivan "säädön" hakeminen on helppoa. Toisaalta hevosen totuttaminen oven läpi kulkemiseen on yksinkertaisempaa, kuin kiinteässä oviverhossa.
Miksi tämä toimii? Oviliuskojen idea on se, että ne blokkaavat ovesta tulevan kylmän ilman oven ja verhon väliin. On yllättävää, miten hyvin ne sen tekevät. Viima ei käy talliin, eikä tallista karkaa lämmin ilma pois. Ovesta kuljettaessa liuskaovi on auki vain sen verran, minkä hevonen verhoja liikuttaa. Se on olennaisesti vähemmän, kuin apposen ammollaan oleva tallin ovi. Tallissa pitäisi kuitenkin olla 5-8 asteen lämpötila myös talvella. Näin ollen jonkinlainen lämmityslaite on aina tarpeen. Tavallisin vaihtoehto taitaa olla sähköpatteri tai nykyään ilmalämpöpumppu - jolla voi kesäaikaan myös viilentää tallia. Hevosten ollessa poissa tallista, lämmityslaite myös kuivattaa talli-ilmaa ja pintoja. Lämmitys maksaa, joten liuskaverhoon sijoittaminen säästää pitkällä tähtäimellä selvää rahaa.
Oviverhon liuskat ovat tukevasti kiinni kiskossa. Ihmettelen, mikäli joku sen irti saa. Osien sinkitys tekee osista pitkäikäisiä.
Mistä näitä liuskoja ja kiskoja sitten saa? Yksi vaihtoehto on ostaa osat esimerkiksi Hankkialta. Siinä joutuu jonkin verran itse askartelemaan, kun kiinnittelee pidikkeitä ja leikkelee liuskoja. Toinen vaihtoehto on ostaa osat meiltä valmiiksi pidikkeisiin kiinnitettynä ja liuskat leikattuna, jolloin askartelu rajoittuu kiskon kiinnittämiseen tallin oven päälle. Itse tykkään käyttää 30cm leveitä 2,5mm paksuja liuskoja, joskin 20cm leveät liuskat olisivat keveämpiä. Kannattaa miettiä, mikä itselle on sopiva ratkaisu. Oven painoa ja eristävyyttä voi säädellä sillä, miten paljon verhoa limittää. Itse limitän sen 5 cm, mikä meille toimii hyivin. Jottkut eivät limitä verhoja ollenkaan, mikä on kevyt ratkaisu, joskin ei lämmöneristyksen kannalta ihan niin hyvä. Ovikisko mahdollistaa sen, että itselle sopivaa ratkaisua voi kokeilla käytännössä. Säästeliään tallinomistajan vaihtoehto on pressu Jos ei halua heti alkaa liuskaovia hankkimaan, niin vaikkapa pressun virittäminen oven eteen talvipakkasilla toimii myös ihan hyvin. Se eristää oven kohdan varsin hyvin. Hevosten kulkiessa ovesta se pitää toki poistaa, mutta eristystä tarvitaan myös muina aikoina. Oven lämpöeristys on aina olennaisesti heikompi, kuin seinissä. Näin ollen tällaisella "virityksellä" saat lämmöt pysymään tallissa paljon paremmin. Vaikka pressun poistaa hevosten kulkiessa ovesta, niin ero tallin lämpötilassa on silti huomattava. Varautukaa siis talven pakkasiin eristämällä tallin ovi vaikkapa näin! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hevostallin ovi, kylmä ovi hevostallissa, hevostallin lämpötila talvella |
Hevosen omaehtoisesta liikkumisesta 3Maanantai 7.10.2024 klo 10.34 - KMA Kirjoitin keväällä hevosen omaehtoisesta liikkumisesta ja lupasin jatkotietoja tästä vapaan liikkumisen seuraamisen projektista. Omaehtoisella liikkumisella tarkoitan sitä liikuntaa ja liikkumista, mitä hevonen tekee ilman, että sitä varsinaisesti aktivoidaan. Käytännössä laitumella olevalla hevosella se on siis sopivalta heinätuppaalta toiselle siirtymistä. Rauhallista ja rentouttavaa ajankulua, joka on hevoselle luontaista. Vaikka hevonen ei varsinaisesti näyttäisi tekevän "mitään", niin yllättävän paljon trackerilla seuratessa se silti liikkuu. Huomaa, että tämän lisäksi tulee se liikunta, mitä se ihmisen kanssa touhutessa ja urheillessa saa. Tämä voisi olla sitä hevosen "arkiliikuntaa", mitä ainakin ihmisen kohdalla pidetään äärimmäisen tärkeänä. Nappi ulkoilee päivittäin 10-12 tuntia riippuein siitä, mitä ohjelmaa sille on illalla luvassa. Liikunnassa ei ole mukana se liikunta, mitä ihmisen mukana tulee tehtyä. Napin "arkiliikunta" viikolla 40: Maanantai 5,3 km Tiistai 5,75 km Keskiviikko 6,3 km Torstai 5,86 km Perjantai 5,09 km Lauantai 5,31 km Sunnuntai 4,34 km Nappi on nyt toistaiseksi itsekseen, eli sillä ei valitettavasti nyt seuralaista ole. Siten kevääseen verrattuna huomaa, että pari kilometriä sillä tulee vähemmän päivässä liikuttua, mikäli seuraa ei ole. Hevonen on lienee kuin ihminen - kaverin kanssa tulee emmän puuhasteltua. Hevoselle kannattaa ehdottomasti järjestää mahdollisuus liikkua itsenäisesti. Pienessä tarhassa se ei ole mahdollista, joten ihmisen vastuu liikunnan järjestymisestä on olennaisesti suurempi. Hevonen kyllä liikkuu - mutta sillä tulee olla siihen tilaisuus. Näin ollen: Omaa kotitallia - ja myös kaupunkiin tallia suunnittelevien toivoisin huomioivan tontin koossa sen, että hevosella on tilaa omaehtoiselle liikkumiselle. Eräs eläinlääkäri linjasi sopivan hevostarhan koosta siten, että sen pitäisi olla "niin iso, että hevonen pystyy sen sisällä kiihdyttämään vauhtinsa äärimmilleen ja pysähtymään turvallisesti." Kuulemma noin 100m pitäisi olla ainakin yhden sivun, jotta tällainen olisi mahdollista. Siitä siis kaikki tonttia mittailemaan! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hevosen liikkuminen, hevosen liikuttaminen, hevosen ulkoilu, hevosen hyvinvointi |
Turvallinen kanatarha - sopii myös kissalle!Perjantai 13.9.2024 klo 9.05 - KMA Kana on monelle saalistajalle helppo - ja näin ollen mieleinen saaliseläin. Siksi on tärkeää, että kanaparvella on turvallinen ulkotarha. Tässä blogitekstissä käyn läpi perusasiat siitä, mitä kannattaa huomioida kanatarhan rakentamisessa. Ja toki muistutan siitä, että kanatarhan voi hankkia myös valmiina meiltä. Kanatarha sopii mainiosti myös kissojen ulkoiluun. Riittävän pieni silmäkoko verkossa Turvallisessa ulkotarhassa on riittävän pieniverkon silmäkoko niin, että kana ei saa päätään verkosta läpi tai vaikkapa kissa koukittua tassulla verkon silmän läpi - näin olen itse nähnyt käyvän. Ei kissa sillä kanaa hengiltä saa, mutta saattaa onnistua vahingoittamaan sitä. Noin 2x2 cm silmäkoko on käytännössä todettu toimivimmaksi. Mikäli tarkoitus on haudotuttaa poikasia, niin verkon alaosa kannattaa tilata 1x1 verkolla. Näin poikaset pysyvät tallessa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kanatarha, kanojen ulkotarha, kanojen ulkoilu |
Varaudu talven pakkasiin jo kesälläMaanantai 8.7.2024 klo 10.38 - KMA Viime talvi kuritti koko maata varsin napakalla pakkasjaksolla. Nyt helteiden keskellä on helppo unohtaa, mitä kylmyys kotieläimille tarkoittaa. Vaikka se hauskalta kuulostaakin, ei kotikanojen sijoittaminen pakkasjaksolla olohuoneeseen ole kovin kiva ratkaisu - ja hevosen kohdalla se on enemmän sellainen Peppi Pitkätossu-ratkaisu. Näin kesäaikaan on kuitenkin vastuuntuntoisen eläimenomistajan aika ryhtyä toimenpiteisiin, että ensi talvena eivät lemmikit kärsi kylmästä. Olen aikaisemminkin maininnut sen, että jostain syystä asian esille nostamiseen hyvin nopeasti vastataan näkemyksellä, joka viittaa eläinten kyllä "pärjäävän" kylmissä tiloissa. Lähtökohtana heillä on, että pari kertaa päivässä vain lämpöistä vettä, niin kaikki on hyvin. Kehoitan kuitenkin miettimään ihmisen vastuuta kotieläimestä: Onko sillä eläimellä mitään muuta vaihtoehtoa, kuin pärjätä siellä kylmässä ja viimaisessa kotimökissä? Uskallan tällä kotieläinkokemuksella väittää, että myös kana nauttii siitä, etteivät varpaat palellu orrella. Hevoset tulevat ihan mielellään 2-5 asteiseen talliin ulkoilemasta -30 asteen pakkaasesta. Mikään loimi ei korvaa kunnollista suojaa pakkasella - ei, vaikka siinä olisi minkälaisia grammoja vanuja. Myös pihatossa moni vastuuntuntoinen hevosenomaista on päätynyt laittamaan rakennuksen kattoon säteilijät, jotka lämmittävät hevosen selkää kovien pakkasten aikana. Se on aivan oikea ratkaisu. Joten - muistakaa, että pakkasiin on hyvä varautua, vaikka se tällä hetkellä ei niin akuuttia ole. Kaikesta huolimatta kesä on parasta aikaa rakentaa. Mukavia hetkiä rakentamisen parissa! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hevostalli, kotikanala, talvikanala, hevostallin lämmitys |
Kotikanalasta ja pakkasestaTorstai 15.2.2024 klo 13.44 - KMA Kovat talven pakkaset ovat laittaneet monet kotikanalan pitäjät paikkaamaan kanalansa lämmitysjärjestelmää keskellä kireimpiä pakkasia. Sinällään se on hyvä - se kertoo välittämisestä ja huolehtimisesta. Se on jokaisen ihmisen hoidossa elävän kanan ja kukon oikeus. Toisaalta remontti pimeässä ja pakkasella on sen verran ikävää hommaa, että ensi talven pakkasiin kannattanee varautua jo kesällä. Remontti on huomattavan paljon mukavampaa hommaa, kun aurinko paistaa lämpimästi. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotikanala, pakkanen, kanat ja kylmyys, kanalan lämpötila |
Hevosen omaehtoisesta liikkumisesta 2Tiistai 27.6.2023 - KMA Palaan tänään hevosen hyvinvointiin ja nimenomaan liikkumisen mahdollistavaan elämäntapaan. Edellisessä kirjoituksessa kerroinkin, että Nappi on saanut mukaansa trackerin, jonka puhelinsovelluksen myötä pääsen arvioimaan sen liikkumista "vapaa-ajalla". Napin liikkuminen toukokuussa 2023: 1.5.2023: 8300 metriä eli 8,3 km. 2.5.2023: 8950 metriä eli 8,95 km. 3.5.2023: 7760 metriä eli 7,76 km. 4.5.2023: 7870 metriä eli 7,78 km. 5.5.2023: 8837 metriä eli 8,37 km. 6.5.2023: 7350 metriä eli 7,35 km. 7.5.2023: 8080 metriä eli 8,08 km. Jotta pystyisin selittämään tämän asian ytimen, niin selvennetään taustaa: Kun Nappi oli ratsutettavana, sillä oli käytössä pienehkö jaloittelutarha. Siis sellainen tyypillinen pikkutarha, mitä kaupunkitalleilla hyvin usein on. Tämän tarhan mitat oli 7x7 metriä ja se oli kuitenkin isoimmasta päästä jaloitteluaitauksia. Yksi kävelykierros tällaisessa tarhassa tarkoittaa metreinä 28 metriä per yksi kierros (olettaen, että hevonen käyttää äärimmäistä mahdollista reittiä, suunnilleen aidan päällä kävellen. Mikäli Nappi olisi omaehtoisesti liikkunut tällaisessa tarhassa yllä mainitut matkat, olisi se tarkoittanut tällaista "kiertämistä" 12h ulkoilun aikana: 1.5.2023: 296 kierrosta päivässä eli 24 kierrosta tunnin aikana. 2.5.2023: 319 kierrosta päivässä eli 26 kierrosta tunnin aikana. 3.5.2023: 277 kierrosta päivässä eli 23 kierrosta tunnin aikana. 4.5.2023: 278 kierrosta päivässä eli 23 kierrosta tunnin aikana. 5.5.2023: 315 kierrosta päivässä eli 26 kierrosta tunnin aikana. 6.5.2023: 265 kierrosta päivässä eli 22 kierrosta tunnin aikana. 7.5.2023: 288 kierrosta päivässä eli 24 kierrosta tunnin aikana. Ymmärtänet pointin? Mikäli hevonen jaloittelutarhassa rullaa aidanvieruksia 24 kertaa tunnin aikana, sitä voi vähintäänkin pitää häiriökäyttäytymisenä, ekö totta. Selvää on, että tällä tavalla hevoset eivät siellä jaloittelutarhassa liiku. Ne seisovat lähinnä paikoillaan, koska eihän niillä muuta vaihtoehtoa ole. vosta - se hoitaa sen perusliikuntansa ihan itse, kunhan vain saa siihen mahdollisuuden. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hevonen, hevosen ulkoilutarha, ulkoilutarha, aktiivitalli, aktiivinen hevonen, hevosen aktivointi |
Hevosen omaehtoisesta liikkumisestaMaanantai 17.4.2023 - KMA Paljonko hevonen tarvitsee tilaa ulkoiluun? Se on erittäin hyvä kysymys. Tällaisen määritelmän olen hevosen jaloittelutarhan koosta joskus kuullut - ja se on mielestäni aika hyvä: "Hevonen ulkoitarhan soisi olevan niin iso, että hevonen pystyy siinä kiihdyttämään vauhtinsa täyteen laukkaan ja pysähtymään sekä kääntymään turvallisesti." Miten iso olisi sopiva ulkotarha hevoselle? Pystyykö sinun hevosesi ottamaan riemulaukat omassa tarhassaan turvallisesti? Aika paljon asiaan vaikuttaa hevosen fyysinen koko. Pieni poni tarvitsee pienemmän tarhan, mutta iso hevonen tarvitsee jo ihan reilusti tilaa. Tässä samassa yhteydessä oli annettu sellaisia "suunnilleen" mittoja, minkä mukaan iso aikuinen hevonen tarvitsisi tarhan, missä yksi sivu on 50-60 metriä. Leveys tarhalla voi olla vaikka 10-15 metriä, mikä riittää tiukkaan jarrutukseen. Olen vuoden alusta asti seurannut omaa hevostani trackerin avulla. Trackeri on pieni laite, joka on Napin päitsissä kiinni. Näen kännykkäsovelluksen kautta, missä polle piileksii. Näen, missä se liikkuu ja miten pitkiä matkoja. Paitsi että siitä näen missä hevonen on, laite myös hälyyttää, mikäli se poistuu laitumen rajojen ulkopuolle. Kirjoitan toisena päivänä minun oman epävirallisen tutkimukseni tuloksia oman hevosen omaehtoisesta liikkumisesta ja siitä, mitä se päivän aikana puuhaa. Suosittelen jokaista hevosenomistajaa seuraamaan oman hevosen omaehtoisen liikkumisen määrää. Esimerkiksi aktiivipihatoissa nimenomaan rakentamisen ideana on se, että hevosta kannustetaan omaehtoiseen liikkumiseen. Näissä aktiivipihatoissa on usein jopa rakennettu hevosille ulkoilureitti, joissa on mäkiä, luonnollisia esteiä ja erilaisia pintoja. Jos ihan oikeasti itsekin mietit, niin näinkin älykkäälle eläimelle on aika karua seistä pienessä hiekkatarhassa - eihän siellä ole mitään tekemistä. Alla olevassa kuvassa näet trackerin Napin leuan alla. Tuollainen pieni, tulitikkuastin kokoinen rasia, joka ladataan öisin.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hevonen, talli, laidun, aktiivipihatto, hevosen omaehtoinen liikkuminen, paljonko hevonen liikkuu päivässä, tracker hevosen seurantaan |
















Oviverhon liuskat ovat tukevasti kiinni kiskossa. Ihmettelen, mikäli joku sen irti saa. Osien sinkitys tekee osista pitkäikäisiä.

