Hirnu Oy:n blogi

Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 6: Valaistus

Torstai 9.4.2026

Kuten aikaisemmin olen jo moneen kertaan sanonut, kannattaa asioita miettiä lemmikkihotellissa nimenomaan käytön kannalta. Kun arki rullaa, on elämä kaikin puolin helpompaa. Yksi sellainen asia, joka arjessa näkyy, on valaistus. 

Minä ajattelisin koirahotellia siten, että varsinainen arjen käyttövalaistus saisi olla hyvä, mutta lempeä. Kovat ja kirkkaat valot aiheuttavat varjoja paikkoihin, mihin niitä ei toivota. Näin ollen lemmikkien ollessa hoidossa, saisi valaistus olla aika pehmeä ja tulla tasaisesti eri suunnilta ja tasoilta. Se on vain miellyttävämpi niin.

On myös hyvä muistaa, että ihminen katsoo koiraa ylhäältä alaspäin, mutta koira vastaavasti alhaalta ylöspäin. Ei minun mielestäni ole  hyvä juttu, jos liian tehokas takaa tuleva valo aiheuttaa pimeän varjon ihmisen kasvoille. Koira minun kokemukseni mukaan arvostaa kovasti sitä, että se näkee ihmisen kasvot - varsinkin vieraan ihmisen kasvot. Koiran näkökulmasta ystävällinenkin hoitolan pitäjä on vieras ihminen. 

Vastaavasti siivouksen ja muun huollon aikana tarvitaan reilusti valaisevampaa valoa - silloinkaan en itse tykkää valoista, jotka aiheuttavat teräväreunaisia varjoja hämmentäviin paikkoihin. Kun siivoaa, on hyvä olla tehokas yleisvalaistus. On hankalaa heilua mopin kanssa, mikäli joutuu valikoimaan oman asentonsa niin, että oma keho ei aiheuta isoa varjoa juuri sille kohtaa, mikä pitäisi nähdä tarkasti. 

Ehkä nuoremmilla ihmisillä ei valaistus ole niin tärkeä juttu, mutta iän myötä sitä alkaa arvostamaan - uskokaa pois. Luonnonvalo on valaistuksessa minun ehdoton suosikkini, mutta Suomessa sitä ei ole aina tarjolla. Luonnonvalon tulviminen sisälle koirataloon varmistetaan sillä, että rakennuksessa on riittävästi ikkunoita sopiviin suuntiin. Luonnonvalossa hyvä puoli on lisäksi se, että se ei kasvata sähkölaskua.

Valaistuksen lisäksi eri pintojen värisavyillä on merkitystä sen suhteen, miten lika ja muu ylimääräinen näkyy pinnoilla. Pintojen tulee siten olla helposti puhdistettavissa, mutta myös hyvin valaistavissa.

Vastaavasti sitten lemmikkien ollessa omissa huoneissaan, on paras lempeä ja rauhoittava yleisvalasitus. Tarkka kohdevalo on yleensä liikaa paikoissa, joissa ei tarvitse nähdä niin tarkasti. Eri asia on sitten työpistevalaistus esimerkiksi paikassa, missä on tarkoitus leikata koiralta kynnet. Siellä tehokkaampi työpistevalo on ihan paikallaan. 

Sähkösuunnittelijat ja erityisesti valaistuksen suunnitteluun erikoistuneet ihmiset osaavat neuvoa myös siinä, millainen valaistus koirataloon on toimiva. Kannattaa kuitenkin varautua kertomaan, millaista toimintaa tiloissa aiotaan tehdä. Nimenomaan arjen sujuva toiminta on se, mitä varten valaistusta suunnitellaan. Välttämättä valaistuksen suunnittelija ei ole koiratalojen valoihin koskaan perehtynyt, joten hän tarvinnee jonkin verran sinun osaamistasi koirista niin, että homma saadaan toimivaksi. 

koirakeittio_IMG_4733.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valaistus, lemmikkihoitola, koirahotelli

Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 4: Kalusteet

Keskiviikko 25.3.2026

Lemmikkihoitolassa yksi olennainen, tärkeä ja kustannuksiltaan huomattava osuus on kalusteet. Siis kansanomaisesti sanottuna ne häkkielementit, jotka pitävät eläimet toivotussa paikassa. On selvää, että kalusteisiin kannattaa satsasta. Lemmikkinsä hoitolaasi tuovat ihmiset luottavat siihen, että ammattimaisesti toimivassa hoitolassa on ammattikäyttöö soveltuvat kalusteet. Näin ollen sellaista vahinkoa, että esimerkiksi häkkielementti pettäisi ja koirat pääsisivät tappelemaan, ei saisi tapahtua. Jokainen ymmärtää, että sellainen tilanne on katastrofi.

Tämä kirjoitus on kirjoitettu muutaminen koirien kanssa ammatikseen toimivien ihmisten kokemuksia kooten. Näihin näkemyksiin perustuen on aikoinaan suunniteltu VuhVuh-häkkielementti, joka on sinkitty teräselementti. Alaosa elemenissä on filmivaneria, jonka tyylitietoinen koirahoitolan omistaja voi tuunata vaikka sisustuskalvoilla sopimaan muuhun sisustukseen. 

VuhVuh-teräselementtejä saa myös maalattuna. Eli sinkitty teräselementti maalataan toivotulla värillä - vaikka pinkiksi. 

Joskus törmään sellaisiin kommentteihin, että Hirnu Oy:n koiratalot näyttävät "vankilalta". No, vankilassa en ole koskaan ollut, mutta kieltämättä jonkinlaista wanhan ajan western -putka-ajatusta niistä voi kehitellä. Mikäpä ettei.

Lähtökohtana on kuitenkin se, että koirien häkkielementin tulee olla tukeva. Se ei saa antaa periksi isonkaan koiran hypätessä kalteria vasten. On eri asia, onko asiakkaasi koira 5 kiloinen vai 80 kiloinen järkäle. Hirnu Oy:n elementit on tehty kestämään myös se 80 kilon sotanorsu, vaikka se päättäisi olla hyvinkin lähtömielellä. 

Shutterstock_1215386452-2.jpg

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lemmikkihoitolan kalusteet, koirahäkki

Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 3: Millaisia tiloja koirahotelliin?

Torstai 19.3.2026

Lähtökohtana hoitolan suunnittelussa on sen sopivuus omille asiakkaille. Koirahotellissa voi olla hyvin eri kokoisia asukkaita, jotka luonnollisestikin tarvitsevat eri kokoisia tiloja. Toisaalta isot koirahuoneet ovat kivoja, mutta isot koirahuoneet tarkoittavat vähän koirapaikkoja ja paljon rakennettavaa pinta-alaa. Näin ollen on selvää, että yrittäjät pyrkivät optimoimaan mahdollisimman paljon asiakastilaa, mutta sopivan suurta mahdollisimman isolle poppoolle. Lisäksi tätä asiaa säätelee eläinten hyvinvointia säätelevä lainsäädäntö.  

Käytävätilaa tulee väistämättä jonkin verran. Sen leveys saisi olla suunnilleen 120 cm tai enemmän. Silloin käytävällä on kohtuudella tilaa taluttaa koiraa. Liian ahdas käytävä on epäkäytännöllinen ja ehkä vähän vaarallinenkin. Lisäksi käytäville tahtoo kertyä kaikenlaista kuppia ja kippoa odottelemaan. Tällekin inhimillisyydelle kannattaa jättää vähän elämisen varaa. 

Yksi suositeltävä juttu olisi, että jokaisen lemmikin kohdalla olisi kaappi. Näin lemmikin omat ruuat ja herkut sekä talutin tai koppa säilyvät lemmikin lähellä. Säilytystilaa tarvitsee aina. Tällainen hoitokaappi on mahdollista rakentaa  koirahuoneen yhteyteen niin, että tarvikkeet ovat kätevästi lemmikin lähellä. 

Alla: Valoisa käytävätila koirahotellissa voi toimia myös asiakkaiden vastaanottamiseen tarkoitettuna tilana. 

koirakeittio_IMG_7609.jpeg

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: lemmikkihoitola, ammattimainen eläinteinhoito, koirahoitola, eläinhotelli

Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 1: Rakennuspaikka ja kulkeminen

Torstai 5.3.2026

Varsin monella ihmisellä on asuinkaverinaan jonkinlainen lemmikki. Loma-aikoina kaverille pitäisi olla hoitopaikka, koska joka paikkaan lemmikkiä ei pysty ottamaan mukaan. Lomalla mieli lepää paremmin, kun lemmikki on hyvässä ja asiallisessa hoitopaikassa, missä sen tarpeista huolehditaan. Tarvetta on, koska lemmikkien määrä on päinvastoin kasvamassa. 

Oletko sinä ajatellut ryhtyä tarjoamaan lemmikkien hoitopalveluita? Jos olet, niin kannattaa lukea edelleen. Kirjoitan nyt blogisarjan nimenomaan lemmikkihoitolan suunnitteluun liittyen. Samalla kannattaa tutustua myös Hirnu Oy:n tarjomiin VuhVuh-koiratalojen vaihtoehtoihin oman yrityksen aloittamiseksi tai laajentamiseksi. 

Lemmikkihotellin suunnittelussa on muutamia juttuja, joita vuosien kokemuksen myötä ajattelin tähän kerätä. Hirnu Oy on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa useita ammattikäyttöön tulleita koirataloja. Osa on virkakoirien tarpeisiin suunniteltuja ja osa asiakaskäyttöön tulleita hoitoloita. Tässä ajattelin keskittyä enempi kuluttaja-asiakkaiden tarpeisiin tulevaan lemmikkihoitolaan. 

koiratalo_Jatti_sisustettu.jpg

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koiratalo, koirahoitola, lemmikkihoitola, oma lemmikkihoitola

G-L2MJCTK2G6