Hirnu Oy:n blogi
Lemmikkihoitolan suunnittelua osa 4: KalusteetKeskiviikko 25.3.2026 Tarkoitus on, että koira ei saa päätä kaltereiden välistä käytävän puolelle. Olisi vaaratilanne, jos koira pystyisi näin tekemään. Ensinnäkin se pääsisi mahdollisesti yllättämään ja puremaan ohi kulkevaa koiraa. Toisaalta moni koira mahtuu kiemurtelemaan kaltereiden väliin - tai ainakin yrittämään sitä siitä, mistä kohdasta pää mahtuu läpi. Jumiin jääneen koiran irrotteleminen hankalasta asennosta kaltereiden välistä ei ole ihan yksinkertaista. Toisaaalta siinä voi tulla vammoja. Näin ollen häkkielementtien tulee olla sen verran tiuhat, ettei tällaista pääse tapahtumaan. Tassu mahtu toki kaltereiden välistä. Osa koirista on todella näppäriä kiipeämään. Varsinkin ammattikäyttöön koulutetut koirat eivät kauan tuumi, kun ne ovat kipaisseet yli peruselementistä. Näin ollen verkkoelementti sopii koiralle ainoastaan siinä tapauksessa, että se ulottuu kattoon saakka. Kalterielementti on meillä lähtökohtaisesti 200cm korkea, joskin palveluskoirille suosittelemme korkeampaa, ihan kattoon asti ulottuvaa elementtiä. Selvää on, että eläinhoitolassa ei koira saisi päästä kiipeämään omasta hotellisviitistään pois. Yksi vaihtoehto on laittaa ns. kiikkumisen estot kalterin yläosaan, mutta minun mielestäni turvallisempaa on tehdä elementistä kerralla sellainen, että koira ei edes yritä. Jos se innostuu yrittämään, niin kiikkumisen esto estää kyllä kiikkumisen - mutta ei tietenkään tippumista. Sellainen tilanne, missä koira voisi tippua jostain, ei ole minun mielestäni kovin hyvä juttu. Koirahuoneen ovi pitäisi olla sellainen, että sen saa lukittua sekä sisä- että ulkopuolelta. Toisaalta sen tulee olla sellainen, että koiran tassuilla ovea ei auki saa. Tämä asia on ratkaistu VuhVuh-kalterissa sijoittamalla lukitus pienaan. Se on siisti ratkaisu, jonka avaaminen onnistuu sekä sisä- että ulkopuolelta ja ainoastaan ihmiseltä. On makuasia, halutaanko koirille erillinen luukku ruokintaa varten. Siinä on puolensa. Toisaalta luukun käyttö edellyttää ylimääräistä kyykistelyä. Toisaalta kannakkeet on oma operaationsa pitää puhtaana. Toisaalta ruokinnan voi helposti tällöin hoitaa esim. sijainen, joka on ehkä vähän arka - tai on muutoin parempi, että hän avaa oven vain hätätapauksessa. Koirathan tulee pystyä joka tapauksessa ruokkimaan. Koirien oma ulko-ovi on monessa hoitolassa mieleinen valinta. Toki tulee muistaa, että koira pitää myös opettaa kulkemaan luukusta. Jostain syystä moni koira osaa mennä ulos, mutta sisälle tuleminen on sitten haastavampi tehtävä. Jos koira asuu kotona jo tiloissa, missä sillä on oma ovi, asia lienee simppeli ottaa käyttöön. Kaikki koirat eivät tarvitse omaa luukkua ja tarhaa. Näin ollen aika monesti hoitolarakennuksiin tehdään 2-3 koiraluukullista huonetta ja loput tilat ovat ilman omaa uloskäyntiä. Sen sijaan on isompi tarha, mihin koirahoitolan hoitaja käy koiran erikseen päästämässä ulkoilemaan. Suurin osa hoitoloiden palveluista sisältää myös koirakohtaisen lenkityksen, mikä on jokaiselle koiralle varmasti päivän kohokohta. VuhVuh-koirakalusteet voidaan toteuttaa myös mittojen mukaisesti. Jos sinulla on koirahoitolasi remontti tulossa, niin kysy ihmeessä VuhVuh-koirakalusteita. Ne ovat ammattilaisen valinta!
|
|
Avainsanat: lemmikkihoitolan kalusteet, koirahäkki |

