Hirnu Oy:n blogi

Vältä edes nämä mokat tallinrakentamisessa OSA 8: VANHAN VÄRKIN VÄRKKÄÄMISEN ONGELMIA

Sunnuntai 18.12.2016 klo 12.50 - KMA

Tätä aihetta on aika moni minulta nyt toivonut: Mitä vanhan rakennuksen muuttamisessa hevostalliksi kannattaa miettiä. Tästä voin todellakin sanoa, että kirjoitan nimimerkillä "kokemusta on" ihan käytännössä. Meidän oma hevostalli on tuunattu vanhasta 60-luvun omakotitalosta. Pihatto - joka ei enää ole hevosten käytössä, on tehty vanhasta kylmästä heinäladosta. 

Joten - kyllä niistä talleja saa aikaiseksi. Se, tuleeko se halvemmaksi, on eri juttu. Mutta pihapiirin kannalta voi olla enemmän silmää miellyttävää tuunata vanha rakennus, kuin rakentaa uusi.

Olen joskus ihmetellyt, miten vähän ihmiset kysyvät mahdollisuutta muokata rakennus ulkoiselta olemukseltaan sopimaan vanhaan pihapiiriin. Tämä mahdollisuus on meilläkin ollut aina olemassa, mutta vain pari kertaa sitä on käytetty.

Isommat - yli 5 hevosen tallirakennukset ovat aika massiivisia rakennuksia ja ne on tehty enemmän "tallialue-tyyliin" kuin kotipihan koristeeksi. Tallirakennuksen massiivisuutta voi piilottaa esim. ulkovuorta muuttamalla ja rakennusta ajatella osana pihapiiriä.

Jo tuotteena "valmiiseen" valmistallinkin saa meiltä vaikka hirsipaneelilla, mikäli muu piha on hirttä täynnä, suosittelen sitä vaihtoehtoa lämpimästi. Rakennus kuitenkin pistetään pystyyn vuosikymmeniksi, joten pitäähän sen silmää miellyttää, eikö?  

Mutta palataan vanhan tuunaamiseen... 

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: rakennuksen muuttaminen hevostalliksi, tuunaa hevostallia, hevostallin rakentaminen