Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Blogi "Eläimille rakentamisen maailmasta"

Minullako olikin "tätihevonen"?

Tiistai 11.12.2018 klo 13:50 - KMA


Ostin aikoinani tamman Puolan markkinoita. Tamma toi mukanaan perinteisen yllätyksen, eli "salakuljetti" kohdussaan varsan. Pienokainen sinällään oli tervetullut ja mieleinen, joskaan ei toki suunniteltu. Kuten jokainen varsan omistanut tietää, varsa ei itsestään muutu kivaksi harrastehevoseksi. Sitä pitää opettaa, että se oppii kaikenlaisia ihmisten arvostamia asioita. 

Napin kanssa törmättiin nopeasti tähän oppimisen tyypilliseen  TIETÄÄ - TAITAA - TEKEE -puuhakolmion probleemaan. 

Varsa pitäisi osata opettaa hevosen tavoille

Tietoa varsan opettamisesta minulla oli. Taitoa oli sitten niukemmin. Siten se tekeminen vähän "mitä sun sattuu" ja tulokset  - tai pikemminkin tulosten puutteet sen mukaiset. Tieto toki riitti arvioimaan sen, että pieleen tämä menee. Pahasti. Se ei muuten kannusta jatkamaan, voin sen kertoa. 

Hankalia juttuja on helppo siirtää tuonnemmaksi milloin milläkin syyllä. Noloa myöntää, mutta varsan koulutus-asiaa siirrettiin ja siirrettiin. Eräänä päivänä tajusin meillä asuvan tallissa tasan 7 vuotiaan "tamma-varsan", jolla on raskastyöhevosena painoa vaatimattomat 700-800 kiloa. Tamman käytöstavat muistutti lähinnä  oravaa. Voin kertoa, että se on vähän työläs yhdistelmä. 

Jos sen laittaisi kouluun?

Yritettiin Napille toki oppia hankkia. Löytyikin kaukaa etelästä sellainen ihmeitä tekevä "koulutustehdas", mihin hevosen voi toimittaa kolmeksi kuukaudeksi koulutettavaksi. Sitten se palautetaan mallikkaasti käyttäytyvänä ratsuna takaisin, toki huomattavaa rahallista korvausta vastaan. Eikö kuulosta yksinkertaiselta ratkaisulta!  Paikka siis varattiin ja toivoa oli näkyvissä! Jospa meidän Napista sittenkin tulisi hevonen. 

Se ilo loppui, ennen kuin edes alkoi. Ei tuo meidän rontti  suostunut kuljetuskoppiin.  Yritettiin sitä lastata. Monesti. Turhaan. Hyvällä ja pahalla.

Moni hevosharrastaja antoi lastaamiseen avuliaasti monipuolisia  "neuvoja ja vinkkejä". Jostain syystä kukaan asiantuntevasti neuvoja jakavista guruista ei halunnut tulla näyttämään mallia käytännössä. Edes tämän "koulutustehtaan" kaiken osaava omistaja ei ollut kiinnostunut noutamaan hevosta kun kuuli, ettei se suostu menemään kyytiin. Ilmeisesti lastaamisen koulutus ei siis kuulunut konseptiin.

Koska "koulutustehdas" oli useamman viikon kestävän kävelymatkan päässä, piti paikka perua. 

Oletko ajatellut, josko... 

 "Pitäisikö tuota teidän pikkuista jo opettaa hevosten tavoille?" voitanee pitää jonkinmoisena vinkkinä kengittäjältä.  Hän kertoi, että paikkakunnalla asuu eräs Tuomo-minimien kaveri, joka on vähintäänkin osaava kaveri hevosten kouluttamisessa. Kannattaisiko ehkä kysyä, josko hän joutaisi opettamaan meitä? 

Kun olin päässyt noin 10 sekunnissa yli siitä noloudesta, että tallissa asuu apukoulun eskarinkin skipannut pullahevonen, soitin Tuomolle. Huomasin puhelun aikana, että en ilmeisesti ole asiani kanssa yksin. Tuomo ei pitänyt Napin tilannetta ollenkaan huonona, enempi ehkä innostui uudesta projektista.

Kaikesta huokui se, että Tuomo oikeasti tykkäsi kaikenlaisista hevosista ja niiden opettamisesta. 

Parasta oli se, että hän tuli meille kotitallille opettamaan minulle, miten sitä minun omaa hevosta pitää opettaa. Kädestä pitäen. Näytti mallia Napin kanssa, miten tehdään ja mitä lopputulosta halutaan. 

Kun malli näytetään omalla hevosella,  niin turha vinkua, etteikö hevonen osaisi sitä tehdä. Eri asia on, osaanko minä sitä siltä oikein pyytää.  En osannut - todistusaineisto oli aika raskauttavaa, joten oli aika opetella.

  • Olen saanut lisää tietoa siitä, miten asiat tehdään ja miksi. 
  • Minulle on näytetty kädestä pitäen taitoa, miten asiat tehdään ja miksi.
  • Minä harjoittelin, tein ja opin, miten asiat tehdään ja miksi.

Oppimisen itse itseään ruokkiva positiivinen kehä on valmis hyrräämään. Vaikka hevosen kouluttamisen osaamisen asteikolla olen lähinnä eskarin ekapäivää viettämässä, niin kipinä harrastukseen on palannut.

Vain tekeminen on tie taitoon

Tuomo antoi meille Napin kanssa läksyn, mihin riitti 10-15 minuuttia päivässä - ei siis mitään syytä, ettemme olisi harjoitelleet päivittäin. Motivointiin riitti myös se, että seuraava oppitunti oli 2-3 viikon päästä. Seuraava aika sovitiin heti. Mitä harjoitellaan, milloin se tulee osata.

Säännöllisyys ja aikataulu pitää harjoittelun vireessä eli potkii minua itseäni perseelle ihan kunnolla.

Ja onhan me Napin kanssa harjoiteltu nyt, kun tiedetään miten harjoitellaan. 

Se muutos, mikä hevosessa koulutuksen myötä tapahtuu, on muuten uskomaton. Se muutos leviää myös muihin tallin hevosiin, koska minä toimin eri tavoin. Meillä on tallissa nykyään hyvin seesteistä ja rauhallista.

Muutos on lisäksi tapahtunut lyhyessä ajassa, vain muutamassa viikossa. Olen omaan Hirnun Treenikirja-kalenteriin kirjannut ylös Napin "oppitunnit" ja mitä olemme harjoitelleet. Siitä on ollut hauska nyt kelata taaksepäin, miten me olemme kehittyneet asioissa. Vähän kerrallaan. Oikeita asioita, oikeassa järjestyksessä. 

Minullako olikin tätihevonen?

Vielä viime syksynä tämä meidän raivostuttavan touhukas oven potkija, useammat päitset pilkkonut, tohelo-geeneillä varustettu, varpaiden polkemisen epävirallinen maailmanmestari ja ikuinen varsa on nyt "tätihevonen". Rauhallinen, odottava, luottavainen. 

Eilen  pysähdyin oikein miettimään tätä muutosta. Otin tamman tallin käytävälle seisomaan ja pudotin riimun maahan. Nappi seisoi käytävällä tyytyväisenä, liikkumatta. Tehtiin venytyksiä, harjattiin karva kiiltäväksi ja putsattiin kaviot. Ilman, että hevonen oli kiinni missään. Ilman, että se olisi pyrkinyt mihinkään. Ilman, että se puuhasteli mitään ylimääräistä. Ilman, että turvakärkien kestävyyttä tallikengissä testattiin. Minä siis osasin lopultakin kertoa hevoselleni, mitä siltä halusin. Ja se kuunteli minua. Meillä on Napin kanssa nykyään tosi kivaa puuhata yhdessä. 

En usko, että samaa fiilistä olisi saavutettu, jos olisin lähettänyt Napin koulutettavaksi toisaalle ja se olisi palautettu minulle "valmiina". Tuomo totesikin, että kun hevoselle oppii kertomaan mitä siltä haluaa ja sitä itse opettaa, siihen kiintyy ihan eri tavalla. 

Allekirjoitan tuon täysin. 

Joululahjaideaa miettivät hevostenomistajien läheiset: Hankkikaa pukinkonttiin lahjakortti, jolla harrastuksensa kanssa jumittunut heppa-harrastaja voi hankkia itselleen ammattilaisen opetusta. Jokin kurssi taikka meidän tavoin muutama tunti kotiopetusta kädestä pitäen. Parasta ikinä! Mikään remmi taikka rensseli ei korvaa sitä fiilistä kun oppii uutta.

Ja toki pukinkonttiin voi hankkia meiltä myös uuden Duo-hevostallin, mutta jatketaan siitä sitten toinen kerta.

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille hevosharrastajille!

Nappi_ja_KM.JPG

Avainsanat: oppiminen, hevonen, hevosen kouluttaminen


Kommentit

13.12.2018 18:40  Tuomo Mettovaara

Kiitos kirjoituksesta. Lämmitti todella sydäntä, mutta yli kaiken olen onnellinen siitä kuinka hienoa on nähdä se ystävyys mihin yhdessä tehden, olette Napin kanssa päässyt. Tästä on helppoa jatkaa kohti haastavia tehtäviä, jotka odottavat meitä näin nopealla etenemisellä aikaisemmin kuin osasin itse uskoa. Kiitos siitä, että olette tehneet töitä niin ahkerasti. Hyvää joulua koko teidän tallin väelle ja muistakaa, että jouluna saa kiittää myös hevosia levolla ja herkuilla😀 Terv
Tuomo


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Hirnu Oy

Mainosta myös omaa sivuasi