Hirnun Huoltokirja on saanut erittäin hyvän vastaanoton. Olen tästä varsin iloinen, koska se kertoo tällaisen muistikirjan tarpeesta. Minulta kysyttiin pari päivää sitten, mistä idea tähän muistikirjan tekemiseen lähti. Siksi kerron teille pienen tositarinan elävästä elämästä, missä Hirnun Huoltokirjan kaltainen muistikirja olisi ollut hyvä apuväline välittää tietoa eteenpäin.

Tämän tarinan tarkoituksena on herätellä asiaa hevosen kannalta: Miten tärkeää on, että tieto kulkee. 

Olipa kerran Poni. Poni ostettiin tallista, mihin se oli ilmeisesti tullut toisesta, poneja maahantuovasta tallista. Se oli ollut maassa muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen - riippuu vähän siitä, keneltä kysyi. Yksi sanoi toista ja toinen toista. Tieto hävisi epämääräisyyksiin. Hevostalli.netin heppakaveri-palstallakin tiedettiin Poni - tai ainakin se oli "aika varmasti ehkä" se sama poni. Jonkun tarinan mukaan Poni oli ollut ratsastuskoululla tuntiponina ja toisen kertoman mukaan tullut käytännössä suoraan laivasta myyntiin. Yhdellä tämä Poni oli ollut ylläpidossa ja toinen oli sitä hoitanut - aika varmasti. 

Myyjä oli saanut Ponin vaihdossa toisessa hevoskaupassa, ilmeisesti kaupantekijäisinä. Sekin jäi vähän epäselväksi. Ponilla oli ulkomaalaiset paperit, jotka kertoivat sen olevan 11-vuotias. Maahantuontitodistuksia ei ollut - minne lie matkalla paperit hävinneet. Hippoksen rekisteristäkään Ponia ei löytynyt, kun oli säästetty rahaa, eikä laki sitä vielä silloin edellyttänytkään. Poni oli laihahko ja lihasköyhä, mutta muuten hyväkuntoinen ja reipas. Ja kiltti. Se oli niin ehdottoman kiltti, että harvoin sellaista tapaa. 

Tyttö osti ponin ensiponikseen ja rakasti sitä yli kaiken. Olihan se ensimmäinen oma hevonen. Ponista maksettiin ihan asiallinen kauppahinta. Ponia paijattiin ja hoidettiin. Sitä harjattiin ja taluteltiin. Tavoitteena oli kehittyä poniratsastajana ja edelleen ehkä vähän kisatakin tulevaisuudessa. Poni oli sen verran nuori, että sillä olisi vielä kauppa-arvoa jäljellä, mikäli Tytön harrastus yllättäen loppuisi. Ponihan oli vasta 11-vuotias, Poni parhaassa iässä! Ponin myynyt ihminen oli luvannut ponista paljon ja kehui sen maasta taivaisiin.

Ponilla oli kuitenkin joitakin jänniä tapoja. Näin jälkikäteen voi olla viisas ja kertoa, että "kaikkihan sen heti näki, mistä oli kysymys" ja "olisihan se pitänyt älytä". Silloin ei kuitenkaan oltu yhtä viisaita, kuin nyt ollaan. Oletuksena oli, että Poni on sitä mitä paperit sanovat ja mitä siitä oli kerrottu - ja mitä/miten kerrotusta muistetaan. 

Ponilla oli jännä "heittävä" tapa liikuttaa etujalkojaan. Liikkeessä oli "jotain hassua", mutta siihen ei kiinnitetty erityistä huomiota - ainakaan aluksi. Olihan Poni kehuttu terveeksi. Ponilla ratsastettiin normaaliin tapaan, sillä hypättiin esteitä ja treenattiin peruskuntoa hakien seuraavan kesän ratsastuskoulujen pieniä estekilpailuita ajatellen. Esteiden korkeudet olivat huimaavia, harrastusponille sopivia 60-70cm korkeuksia. Tässä vaiheessa harrastuskaverin piti olla 11-vuotias, terveeksi kerrottu Poni. 

Ei mennyt kauaa, kun Poni kaatui ensimmäisen kerran. Se vain kaatui. Heitti kuperkeikan  kesken käyntimaaston. Kuin ihmeen kaupalla ei Tyttö jäänyt alle, vaan oli kierähtänyt ojan pohjalle. Ponilla oli kaatumisen seurauksena vekki päässä ja polvet ruvella pitkän aikaa. Ihan ihme juttu, mikä kuitenkin herätti hälytyskellot soimaan. Mitä tämä tarkoittaa?

Ponin kengitystä pyrittiin hieman muuttamaan - jospa syy olisi ollut kengityksessä? Poni oli myös hetken sairauslomalla - jospa se oli rasittunut? Haavat paranevat ja Poni jatkoi työskentelyä harrasteponina ja harrastettiin aikuisten valvonnassa. Poni sai vitamiinikuurit, biotiinit ja oikeastaan kaikki rohdot ja hauteet, mitä nettikanavilta vain vinkkiä tuli. Eläinlääkäriäkin konsultoitiin, vaikka klinikalla ei käytykään. Poni oli erittäin rakas ja tärkeä Tytölle. 

Äkkiä havahduttiin siihen, että Ponissa oli tapahtunut vuoden aikana iso muutos ulkonäössä. Se alkoi harmaantua, sen selkä oli jo aikaisemminkin ollut hieman notkolla, mutta nyt selkä oli jo todella notkolla. Papereiden mukaan Poni oli nyt 12-vuotias.  Poni oli myös kaatunut jo useamman kerran. Kertaalleen myös siten, että Tyttö jäin Ponin alle ja loukkasi jalkansa siinä rytäkässä. Onneksi ei pahemmin käynyt kummallekaan. Mutta selkään ei kukaan enää uskaltanut nousta. Eihän hevosilla ole tapana heittää kuperkeikkaa, eihän?

Lähestyttiin Myyjää, joka antoi ympäripyöreitä vastauksia. Hän puhui paljon, mutta ei oikeastaan vastannut mihinkään. Oli kuulemma ihan tavallista, että hevoset kaatuvat. Myyjäkin oli kuulemma kaatunut hevosilla moneen kertaan. Kuuluu harrastukseen, ei mitään ihmeellistä. Kengitys oli varmaan väärä tai kentän pohja huono tai... Poni on kuitenkin priima. 

Poni jäi sairauslomalle, koska sen etupolvet yllättäen turposivat ja niihin ilmeistyi yön aikana pingispallon kokoiset patit. Ne olivat aika hurjan näköiset! Eläinlääkäri kävi kotona katsomassa Ponia ja määräsi särkylääkettä. Kehotti menemään klinikalle kuviin. Ponin Myyjä ei enää vastannut viesteihin. 

Poni kävi klinikalla kuvissa. Kaikki jalat kuvattiin. Koska Poni oli niin hassun nopeasti harmaantunut, tehtiin myös ikäarvio. Ihan vain varmuuden vuoksi. Tyttö maksoi nämä kaikki tutkimukset. Myyjä ei kommentoinut asiaa millään lailla.

Eläinlääkäri kirjoitti arvion, että Ponin ikä on 18-20 vuotta. Ponin paperit eivät olleet sen omat, vaan jonkun toisen ponin paperit. Tätä ei ekakertalainen hevosenostaja ollut osannut tutkia. Ostihan hän Ponin asiantuntijalta, hevoskauppiaalta. Ponin etujaloissa on vuosien saatossa hoitamattomana erittäin pitkälle kehittynyt nivelrikko. Eläinlääkäri suositteli Ponin lopettamista nivelrikon takia. 

Ponia ei kuitenkaan lopetettu, vaan se tuotiin takaisin kotiin. Poni oli ollyt Tytön oma reilun vuoden. Yritettiin kaupanpurkua, koska Poni ei ollut sitä, mitä oli luultu. Ponista oli tullut esine, jolla on hinta. 

Myyjä ei tehnyt kaupanpurkua helpoksi. Meni monta kuukautta kiukutellen ja neuvotellen. Poni odotti tallissa lopullista tuomiota. Lopulta asiaan saatiin päätös ja Myyjä korvasi Ponin uudella hienolla hevosella. Se, että Poni olisi lopetettu, ei sopinut Myyjälle. Mikäli uuden Hevosen halusi tilalle, piti Poni palauttaa.

Myyjän näkemyksen mukaan Ponissa ei ollut mitään vikaa. Kaikki johtui edelleen siitä, että Poni oli kengitetty väärin. Myyjä koki tulleensa väärinkohdelluksi, Tytön ratsastusharrastus oli ollut puoli vuotta katkolla. Koko neuvotteluissa ja väännössä ei ollut voittajaa. Ainoastaan monta osapuolta ja kaikilla paha mieli. 

Poni palautettiin Myyjälle ja Hevonen muutti taloon. Hieno hevonen. Kiltti ja nätti kuin karamelli. Asia siis niiltä osin kunnossa - mutta mitä tapahtui Ponille?

 Poni hävisi Myyjän tallilta jo parin päivän kuluttua. Kukaan ei osannut taikka halunnut kertoa, mitä Ponille oli tapahtunut. Yleisesti oletettiin, että Poni oli lopetettu eläinlääkärin suosituksen mukaisesti. Tyttö olisi kuitenkin halunnut tietää, mihin Poni on haudattu. Myyjä ei vastannut viesteihin mitään tai vastasi jotain epämääräistä. Välit olivat hieman tulehtuneet kaupanpurun seurauksena. 

Meni muutama kuukausi ja Poni yllättäen löytyi. Ponilla oli uusi koti. Se oli myyty satasella kesäponiksi lapsiperheeseen. Perheen lapset ratsastelivat Ponilla maastossa ja hyppäsivät esteitä. Poni oli saanut uuden identiteetinkin: Se oli nyt 16-vuotias, paperiton Poni. Syystä tai toisesta perheen tytöt luopuivat Ponista hyvin nopeasti. Liekö Poni kaatunut taas kerran - tai muhkuraiset polvinivelet saivat tyttäretkin arvailemaan pahinta?

Ponia ei kuitenkaan lopetettu, vaan Poni sai nyt uuden kodin toisen perheen perheponina: perheen äidin ensiratsuna ja perheen lasten ponina. Olihan Poni nimenomaan äärimmäisen kiltti. Ponia hoidettiin ja rakastetiin perheenjäsenenä. Perheen äiti maastoili Ponin kanssa käyntimaastoja. Pienet lapset saivat istua Ponin selässä ja ottaa tuntumaa uuteen harrastukseen. Onneksi Poni ei kaatunut ratsastajan kanssa ilman mitään syytä. Onneksi ei vahinkoa pääsyt tapahtumaan. 

Tyttö kuuli, missä Poni on. Tytöllä tuli paha mieli Ponin kohtalosta. Eivätkö nämä ihmiset tienneet vai eivätkö he välittäneet? Poni on sairas! Ei se ole käyttöponi enää. Tyttö oli napakkana ja otti oman jäljennöksensä eläinlääkärin lausunnoista mukaan. Hän lähti käymään Ponia katsomassa.

Uusin omistaja kuuli Tytöltä ja näki röntgenkuvista, mitä eläinlääkäri oli Ponista kirjannut ylös. Uusin omistaja oli vähintäänkin tyrmistynyt. Uusin omistaja soitti Myyjälle, joka ei ottanut asiaan mitään kantaa. Poni oli myyty alle lihanhinnan pois. Pitäähän sitä jokaisen ymmärtää, ettei se priima voi olla. Eikä Myyjä ollut sitä edes Uudelle omistajalle myynyt, vaan se, jolle hän oli Ponin myynyt. Ei kuulu enää hänelle tämä asia. 

Surullista Ponin tarinassa on se, että sitä päätyi vahingoittamaan moni ihminen, joka ei missään nimissä olisi halunnut aiheuttaa sille kipua. Mitä ilmeisimmin tieto ponin oireista on ollut olemassa jo monta omistajaa aikaisemmin. Mutta tieto hävisi matkalla. Tieto hävisi epämääräisyyteen, kuulopuheisiin ja eri muistikuviin siitä, mitä oli puhuttu. Tieto hävisi mielipiteisiin siitä, mistä mikäkin johtui ja mitä merkitystä milläkin oli.

Mutta Poni ei hävinnyt mihinkään. Se oli se sama kiltti vanha nivelrikkoinen Poni, joka jaksoi aina vain yrittää. 

Moni varmaan miettii, miten Ponilla on elämä nyt. Poni on Taivaslaitumilla. Se sai elää vielä vajaan vuoden rehellistä eläkehevosen elämää. Se eli hevoslaumassa omanlaistaan elämää lauman "mummona". Hyvänä päivänä se tallusti lauman mukana, huonona päivänä se parkkeerasi sopivaan paikkaan päivälevolle. Kun se osoitti kipuja tässäkin elämäntavassa, se pääsi Taivaslaitumille omalla laitumella, turpa kaurasankossa. Nopeasti ja mahdollisimman kivutta. 

Lopuksi

Itse mietin, miten tärkeää olisi ollut, että ostajat olisivat saaneet Hirnun Huoltokirjan tapaisen kirjasen Ponin mukana. Jos olisi ollut Hirnun Huoltokirja vaikkapa viimeisen viiden vuoden ajalta. Miten olisi Ponin käynyt? Olisiko tämä vanha nivelrikkoinen Poni päätynyt tyttöjen esteponiksi? Olisiko perheen vanhemmatkin - jotka eivät olleet hevosihmisiä ymmärtäneet, että nivelrikko tarkoittaa hevosen olevan kipeä. Ja kipua pitää hoitaa. Olisiko Poni ostettu siltikin, mutta pullaponiksi? Siihen käyttöön, mihin se edelleen kyllä sopi oikein hyvin. Mutta ei ratsuksi. Eikä varsinkaan esteratsuksi. 

Tämä Poni ei ollut Hippoksen rekisterissä, joten entisiä omistajia oli turha yrittää tavoittaa sitä kautta. Hirnun Huoltokirjasta Ostaja olisi nähnyt, kuka Ponin on omistanut, kenellä se on ollut ylläpidossa ja kuka sitä on aikaisemmin hoitanut. Ostaja olisi voinut soittaa ja kysyä Ponista. Ostaja olisi tiennyt, mitä hän ostaa. Tieto olisi kulkenut, eikä Myyjäkään olisi menettänyt yöuniaan ikävän palautteen takia. Monelta pahalta mieleltä olisi säästytty. 

Hevosen myyntitilanteessa on aika helppo häivyttää asioita monisanaisuudella, moniselitteisyydelllä ja vastaamalla ilman, että oikeastaan vastaa kysymykseen. Mikäli Ponilla olisi ollut Hirnun Huoltokirja mukanaan, olisi se kertonut Ostajalle - kokemattomallekin, erittäin paljon tärkeää asiaa. Sellaisia asioita, että Myyjän olisi ollut pakko myydä Poni sellaisena, kuin se on. Ei ainoastaan "halpana ponina, mistä on jo hinnasta pakko tajuta, mikä se on".  

Kuka siis hyötyy siitä, että tieto ei kulje? Miksi rehellisellä ihmisellä olisi mitään sitä vastaan, että tieto kulkisi hevosen elämässä olevalta ihmiseltä toiselle. Poni olisi hyötynyt tästä äärimmäisen paljon. Mikäli Ponilla olisi ollut heti alkujaan Hirnun Huoltokirja mukanaan, ei sillä olisi edes katsottu esteitä päin sinä päivänäkään, kun siihen tutustuin. Olisi ollut selvää, että se on pullaponi. Ehkä vähän käyntimaastoilua varautuen siihen, että se voi kaatua. 

Jälkikäteen tietoa on tihkunut Ponin historiasta. Se ei ole ollut mukavaa kuulla. Joka paikassa Poni on myyty terveenä, kun sen on todettu tai pelätty olevan kipeä kun se on "vain kaatunut". Monta eri tallia, monta eri omistajaa ja ylläpitäjää. Milloin se on myyty suoraan, milloin annettu "kaupantekijäisenä" mukaan. 

Minä toivoisin, että hevosten ostajat alkaisivat vaatia kunnollista, kirjallista tietoa hevosen hoidosta ja historiasta. Reiluutta ja rehellisyyttä hevoskauppaan. Toki tällaista Hirnun Huoltokirjaakin voi väärentää ja kirjoitella sinne satuja ja omia juttujaan. Se on toki mahdollista. Mutta uskaltaako myyjä ottaa sen riskin, että joutuu oikeuteen vastaamaan "satukirjastaan"? Kauppias voi olla, mutta tyhmä ei kannata olla - eikö niin?

Jälkikäteen olen kauhulla miettinyt, miten monta kertaa olisi lapsille voinut Ponin kanssa sattua todella vakava onnettomuus kaatumisen takia. Sen samaisen syyn takia, miksi se oli joka paikasta myyty eteenpäin. Kuka olisi sen halunnut omalle tunnolleen? Toisaalta olen miettinyt, miten monta mukavaa ja perustervettä tai "kevyemmällä käytöllä" vietettyä elinvuotta Ponilla meni hukkaan, koska tiedon puutteen takia sitä liikutettiin, kuin tervetta eläintä. Tieto oli olemassa, mutta "häivyttämisen takia" jokaisen uuden omistajan piti odottaa oireita ja selvitellä syytä. Oliko reilua Ponia ajatellen? 

Mutta nyt Ponilla on kaikki hyvin ja Taivaslaitumilla se laukkaa terveempänä kuin koskaan! Minä ajattelen Hirnun Huoltokirjaa perintönä Ponilta kaikille hevosille, jotta niiden kohdalla tieto kulkisi ja tällaiset ketjut katkeaisivat heti alkuunsa.