Hirnu Oy:n blogi

Vältä edes nämä mokat tallinrakentamisessa OSA 7: MALTA TEHDÄ VALMIIKSI

Sunnuntai 11.12.2016 klo 12.57 - KMA


Houkutus muuttaa hevoset noin 70%:sti valmiiseen hevostalliin on ymmärrettävästi suuri. Se on kuitenkin yksi paha moka rakennusprojektissa. Siinä tahtoo kuitenkin käydä niin, että rakentaminen jää, kun hevoset muuttavat talliin. Lopputulemana on tallirakennus, mistä puuttuu yhtä siltä ja toista täältä. Ja niitä puutteita odotellaan korjattavaksi sitten joskus. Pahimmassa tapauksessa rakennus ei toimi oikein ja käytännössä käytössä tuhoutuu vähitellen. Tai rakennus on yksinkertaisesti siinä käyttökunnossa vaarallinen eläimille ja ihmisille.

Mieleeni tulee eräs tallirakennus, joka on rakennuttu vuoden 2000 alussa. Edelleen siellä on valaistus siten, että pistorasiasta lähtee jatkojohto ja sen päässä on työmaavalaisin. Johan tuossa on vasta  16 vuotta mietitty, milloin muistaisi/ehtisi/raaskisi sähkömiehen tilata paikalle. Kesät kuulemma menee ihan hyvin, mutta talvella joskus vähän tympii tuoda hevosia sisätiloihin otsalampun valossa. Jatkojohdot kun on pakko kerätä käytäviltä pois, kun hevosilla on hokit kengissä. 

Toisaalta.. omassa tallissakin jäi rakennusvaiheessa puuttumaan seinästä käytävän puolelta filmivaneria 10cm leveä soiro. Levy loppui juuri sopivasti kesken. Talli on muunnettu asuinrakennuksesta talliksi 2007 - ja se soiro puuttuu muuten vieläkin. Ensi vuonna voisi viettää sen projektin 10-vuotisjuhlavuotta!  Tosin sen ongelmakohdan saa näppärästi heinäpaaleja pinoamalla piiloon... josko jo ennen vuodenvaihdetta tekisi senkin "pikku jutun" loppuun - vai pitäisikö ne "aikomisen kymmenvuotisjuhlat"?

Eli en minä tuomitse - tiedän tasan tarkkaan, miten näissä helposti käy - myös minulle. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä. 

Miksi puolivalmiin jatkaminen on niin työlästä? 

Rakentamisen useimmat tekevät loppuun "työn ohessa". Näin käy yksinkertaisesti siksi, että lomapäivät loppuvat. On pakko mennä töihin tienaamaan rahaa - jotta voisi taas rakentaa. Sitähän se tavallisen ihmisen elämä on. Harva meistä voi kustannuksia miettimättä tilailla kaikenlaista kivaa. 

Koska välillä on pakko tienata, aiheuttuu siitä rakentamiseen käytettävissä olevan ajan ongelma. 

Mikäli työkalut ovat rakennustyömaalla levällään odottamassa, on aloittaminen helpompaa. Työpäivän päätteeksi pari tuntia jaksaa helposti tehdä rakennushommia. Siitä vain "astut remmiin" ja jatkat missä olit menossa. Homma etenee. 

Eipä onnistu enää näin, kun hevoset ovat muuttaneet talliin.

Työkalut on aina pakko kerätä pois, jotta rakennus palvelee hevosten asuinpaikkana. Siten rakentamisen aloittaminen siitä, missä oli menossa, ei ole enää niin nopeaa. Työkalujen etsimiseen ja kamppeiden keräilyyn menee helposti tunnin verran aikaa. Varsinkin silloin, jos rouva on ollut avulias ja suorittanut työmaan siivouksen yhdessä lasten kanssa.On asioita, jotka rakentajan vain pitää tehdä itse. Tällainen on työmaan siivous. Vain se takaa, että naulapyssy löytyy juuri oikeasta paikasta, akkulaturi on siellä missä sen kuuluukin olla ja juuri oikealla kulmalla olevat naulalevyt ja oikean mittaiset naulat löytyvät oikeasta paikasta.  

Ja sitten on se loppusiivous jokaisen rupeaman jälkeen. Kun hevoset ovat jo tallissa, ei romuja voi jättää levälleen.  Keskimäärin lienee ymmärrettävää, että nauloja ja ruuveja ei tallin lattialla hevosten jaloissa saisi kovin paljon olla. Näin ollen parin tunnin työrupeama on käytännössä alle tunnin työrupeama - siinä ei keskimääräinen mies ehdi muuta, kuin polttaa päreensä. 

Miksi siis edes aloittaa? Ja sitten alkaa projekti venymään... 

Puolivalmiin jatkaminen käy vuosien saatossa entistä vaikeammaksi

Mitä pitempään projekti on levällään, sitä työläämpää jatkaminen on. Lisäksi monia tuotteita ei enää ole edes saatavana - ainakaan oikeassa värissä ja vahvuudessa. Näissäkin asioissa tulee yllätyksiä. Varsinkin silloin, kun tallin rakentamisessa on suosittu edullisia tarjous-eriä. Esim. vastaavalla tavalla höylättyä puutavaraa ei ehkä olekaan saatavana. Tai saa, mutta erikoistilauksena ja aivan erityisen kalliilla hinnalla. Ja sitten taas harmittaa. 

Näin se jatkaminen suunnilleen "vuosiprojektin kanssa" menee: Ota mitat - missä se mitta on? - etsi mitta - totea, että pitää käydä ostamassa uusi mitta rautakaupasta - ota nyt mitat -  hae sirkkeli - onko meillä sopivaa filmivaneriakaan tallessa? - eikö, pitää ostaa uusi levy - onko se samaa sävyä - ai ei, no pakko kelvata vaikka ruma siitä tulee joka tapauksessa - kuka hakee sitä levyä rautakaupasta? - millä sen levyn saa kulkemaan? - saako mistään peräkärryä lainaan? - hae peräkärry lainaan - hae levy rautakaupasta - vie peräkärry takaisin - ota uudet mitat, koska kuitenkin unohdit - kuka prrrrkele on ajanut sirkkelin terän naulaan!?!?! ... ja siihen se projekti sitten taas jääkin.

Kuulostaako tutulta? 

Rakennus ei puolivalmiina toimi oikein

Hevostallin käyttöönottaminen lähes valmiina on tyhmää myös siksi, että monilla puuttuvilla rakenteilla on oma merkityksensä. Rakennus ei toimi oikein, mikäli sitä ei ole tehty valmiiksi. 

Asiat eivät ole paikoillaan pelkästään kauneuden takia, vaan esimerkiksi varustetilan ovi on aika tarpeellinen. Eräässä tallissa oven virkaa on jo vuosia tehnyt vanha räsymatto. Varustetilassa on siksi pienoinen kosteusongelma, mikä aiheuttaa nahkavarusteiden homehtumista. Kannattaako? Eikö helpompaa olisi laittaa kunnon ovi ja eristää näin kuiva varustetila ja kostea talli-ilma toisistaan? Tai ainakin rakentaa ne ilmanvaihtokanavat valmiiksi. 

Toisaalta tiedän myös tallin, missä on päätykolmioiden laudoitus jäänyt rakennusvaiheessa tekemättä. Talli otettiin käytöön ja näin aika rakentamiselle loppui. Materiaalin puutteesta ei voi olla kyse, koska laudat ovat maassa pressun alla odottaneet paikoilleen asentamista jo vuosien ajan.  Aluksi kattorakenteita toki suojasi muovit, mutta ne ovat vuosien saatossa hapristuneet ja tippuneet pois. Nyt nähtävillä on komeat, mustuneet kattotuolit. Sade ja kosteus on tehnyt takuulla "hyvää" välikaton eristeille ja muille rakenteille. Kallis rakennus on mennyt pilalle aika pienen asian takia. Harmi. 

Vältä ainakin nämä mokat: 

  • Irtisano tallipaikan vuokrasopimus vasta sitten, kun tallirakennus on oikeasti valmis. Sen ylimääräisen irtisanomiskuukauden aikana lähde kumppanisi kanssa vaikka yhteiselle lomalle ja pidä häntä hyvänä. Nyt hän on lomansa ansainnut. 
  • Huomaa, että tallirakennuksen lisäksi myös pihat pitää tasoitella ja kulkuväylät muodostaa kunnollisella maa-aineksella. Älä tuhlaa kaikkia rahoja ja aikaa rakennukseen - muista myös piha-alueet. 
  • Älä kuvittele, että olet/puolisosi on ihmemies. Rakentaminen vie aikaa ja on fyysisesti rankkaa hommaa. Jaksaako rakentamista enää työpäivän päälle tehdä? Oikeasti? 
  • Älä laske rakentamista talkoolaisten varaan. Voit yllättyä, miten "kiireisiä he ovat" ja turhaan menee pilalle välit kavereihin ja sukulaisiin. 
  • Rakenteet pitää tehdä tietyssä järjestyksessä. Rakennusvaiheissa oikominen tulee yleensä lopulta hyvin kalliiksi. 
  • Väliaikaisesta tulee helposti vakituinen. Älä sorru tekemään "väliaikainen-vakituinen" rakenteita. Ne laskevat kiinteistön arvoa ja ennen kaikkea vievät nautintoa harrastukseltasi. On hauskempaa harrastaa, kun tilat ovat asianmukaiset. 

Avainsanat: hevostallin rakentaminen,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini