Hirnu Oy:n blogi

Vältä edes nämä mokat tallinrakentamisessa OSA 5: KARSINAN IKKUNAT

Lauantai 12.11.2016 - KMA


Miksi ikkunat on sijoitettu älyttömän korkealle?

Jotta ikkunoista olisi jotain iloa hevoselle, tulisi hevosella olla edes kohtuullinen mahdollisuus nähdä ikkunasta jotain. Siten minä en ikkunoita sijoittaisi 2 metrin korkeuteen - kuten ne monesti näyttävät sijoittuvan. Miksi ihmeessä ikkunat sijoitetaan katonrajaan? Meillä ainakin hevoset tykkäävät seurata tallipihan tapahtumia myös ikkunan kautta. Miksi kieltää hevoselta oikeus nähdä se traktori, mikä ulkona ulvooo moottori kuumana? Samalla tavalla hevonen tykkää seurata tallin tapahtumia, kun tallipihankin tapahtumia. 

Toissalta ikkunat kertäävät kaikenlaista jännittävää, mitä siisteimmänkin talli-ilman mukana leijailee. Ikkunan puhtaanapitäminen on yksinkertaisempaa, kun se on kohtuudella tavoitettavissa. Ja toisaalta tulee huomioitua, että myös tallin ikkunat pitää joskus pestä. Mukavampaa niitä on pestä ilman, että tarvitsee tikasautoa tilata nostamaan.

Toki on tärkeää muistaa, että karsinan ikkuna tulee aina suojata sopivalla kalterilla. Vaikka kalteri itsessään muutaman kympin maksaakin, en siltikään näe tätä "säästöä" syynä ikkunoiden sijoittamiselle katonrajaan. 

Karsinoiden ikkunoiden on syytä aina olla avattavat, mielellään  yläreunasta avattava. Ja aukeaminen sisäänpäin. Näin ikkunaa voi pitää auki sateellakin. Ikkunan aukaisumahdollisuus lisää tallin tuuletusmahdollisuuksia olennaisesti. Talliin on varsin nopea suorittaa pikatuuletus tarvittaessa. Siksikin ikkunan tulee olla "ihmisenkin saavutettavissa". Kukapa ikkunoita viitsii kulkea aukomassa tikkaiden kanssa? 

Puukarmiset ikkunat on halvempia - mutta...

Avattavissa ikkunoissa ainoa vaihtoehto on muovikarmillinen ikkuna. Tallissa kosteus vaihtelee, joten puukarmi ei yksinkertaisesti ole oikea vaihtoehto. Puu turpoaa kosteassa talli-ilmassa, eikä ikkuna välttämättä toimi toivotulla tavalla. Muovikarmilla ei tätä ikävää ominaisuutta ole. Toisaalta talvella ikkunat myös aina jonkin verran keräävät vettä pintaan - ovathan ne tallin kylmin paikka, joten siihen se talli-ilman kosteus tiivistyy. Muovikarmilla oleva ikkuna ei kärsi tästäkään ylimääräisestä kosteudesta. 

Kun lasket tallinrakentamisen kustannuksia, älä mokaa ikkunoiden kustannuksien kanssa - vaan muista, että

  • Ikkunan ruudun (=lasi) koko ja ikkunan karmin koko on eri asia. Tiedä, minkä kokoiset ikkunat tilaat.
  • Kun tilaat ikkunat, ei pelkkä ikkuna riitä. Laske kustannuksiin mukaan:
    • ikkunapellit
    • asennukseen ruuveja, uretaania, kiiloja
    • puutavaraa: smyygit, vuorilaudat
  • Kalterit karsinoihin - ehdottomasti!
  • Riittävä määrä ikkunoita.
  • Ikkuna saisi mielellään olla muovikarmilla ja avattavissa raolleen.

Talleissa monesti säästetään juuri ikkunoissa. Lieneekö syynä se, että asiaa ei ole muistettu huomioida rakennusbudjetissa, vai onko budjetti liian tiukka?

Kiinnostavia ikkuna-virityksiä on toki tullut nähtyä useampikin. Tavallisin säästö-ikkuna lienee styroksi-karmi:

Seinän levyiseen styroksilevyyn on sahalla tehty lovet laseja varten. Loviin siis painettiin tiukasti, mahdollisimman syvälle lasit (vain lieneekö pleksit?).   Styroksilevystä muodostui näin jonkinlaiset ikkunan "karmit".  Tämä komeus sijoitettiin sitten elementtiin, ikkunan reikään. Ja liimattiin kiinni uretaanilla.

Vastaavan ikkunan tekeleen olen nähnyt toteutetun myös siten, että lasit on vain sijoitettu laudanpätkien väliin. 

No, parempi toki sekin, kuin ei ikkunoita ollenkaan. Ei hevosta pimeässä kopissa saa pitää.

Mikä on riittävä määrä ikkunoita? 

Minä sanoisin, että se riippuu tallista. Isossa tallissa riittää hyvin yksi ikkuna/karsina.  Pienessä tallissa laittaisin kaksi ikkunaa karsinaa kohti. Se lisää tilan tuntua pienemmässä rakennuksessa. 

Ikkunoiden sijoittelussa kannattaa muistaa se, että eri vuorokaudenaikaan Aurinko paistaa eri suunnasta. On mukavaa, että talliin tulee luonnonvaloa - oli vuorokaudenaika mikä tahansa.

Avainsanat: hevostalli, tallin rakentaminen, ikkunat hevostalliin, kalterit hevostallissa


Kommentit

19.11.2016 10.23  Laura

Ainoa blogi jota minä viitsin lukea! :)

1.12.2016 8.04  talliprojekti

Kirjoitappa ikkunoiden sijoittelusta, koosta, materiaali vaihtoehdoista, avautumiseen, ilmanvaihtoon (kuumuus aurinko/huurtuminen/veden kondensoituminen). Onko niistä määräyksiä laissa, jos ovat karsinan sisällä tai kulkureiteillä tallikäytävällä, hoitopaikoilla? Pitääkö olla syvennyksessä? Millä korkedella pitäisi olla? Niiden suojaamisesta turvalliseksi? Entäs jos rakennuksessa on jo ikkunat valmiina, miten ne suojataan tai saatetaan sopiviksi?

6.10.2021 12.42  Taisto Kelovuori

Kiitos vinkeistä. Olet ihan oikeassa tuosta ikkunoiden sijoittamisesta. Itsekin olen sitä useasti miettinyt, että miksi niitä ikkunoita sijoitetaan sinne katonrajaan, kuka niistä siellä mitään näkee, ei hevonen ainakaan. Meidän pitäisi kanssa aloittaa hallin rakentaminen ensi keväänä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini