Hirnu Oy:n blogi

Ankkoja ja kanoja samassa tilassa?

Torstai 16.7.2015 - ZMOO


Ankat ja kanat menestyvät samassa porukassa. Ne ymmärtävät toisiaan, vaikka ovatkin lintuina hyvin erilaisia. Ankkojen ja kanojen asuttamisessa samoissa tiloissa on kuitenkin kannattavaa huomioida pari pikku juttua.

Ensimmäinen totuus: Ankat sotkevat ihan älyttömän paljon! Kana on suorastaan sisäsiisti verrattuna ankkaan. On jotain käsittämättömän järkyttävää, millaisen siivon ankat saavat aikaan niin ulosteilla kuin vedellä lutratessaan.

Ankat rakastavat vettä. Ne ovat vesilintuja. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että ankan pitää päästä kastelemaan räpylänsä ja sulkapukunsa. Tiedän, että moni pitää ankkoja ilman vesiastiaakin juuri tämän vedellä lutraamisen sotkuisuuden takia. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että se "tulee paketin mukana". Eli se on asia, joka on jokaisen ankan perusoikeus: lutrata vedellä oikein kunnolla! 

ankkojen_sAAstAallas.jpg

Ankoille saa näin tehtyä kätevän ulkoaltaan hyvin huokealla hinnalla. Hieman rakennusmuovia, neljä lankunpätkää ja juhlat voivat alkaa! Tähän mahtuu vettä se kriittiset 5cm, mikä riittää juhlaan oikein hyvin. Vesi sotkeutuu nopeasti ja suurin osa siitä räiskyy ympäriinsä joka tapauksessa. Mutta kukaan ei voi väittää, etteikö ankoilla olisi hauskaa! Sitä riehumista on oikeasti hauska seurata - sopivan välimatkan päästä (tai uimapuvussa). Tämä ankkojen uima-allas ei kuitenkaan ole rahasta kiinni. Tällaisen tai vastaavan virityksen saa tehtyä muutamalla eurolla tai täysin kierrätysmateriaaleista. 

Image-1.png

Ankkalassa meillä on käytössä ankoilla ihan perinteiset vesiämpärit, missä ankka pääsee uittamaan päänsä - ja samalla heittämään siitä vettä kaikkialla ympärilleen. Pikkutiput mahtuvat vatissa myös uimaan. Pikkuinen ankkatipu ui mielellään - tietenkin, sehän on vesilintu!

Tosin tässä piilee nyt myös vaara:

Ankka on oikeasti innokas uimaan. Mikäli pihassa tai ankkalassa on tällainen jyrkkäreunainen, pieni vati uimista varten, se houkuttelee paikalle myös isoja ankkoja. Pikkuinen ei pääse eikä ehdi alta pois, mikäli aikuinen ankka päättää kastella räpylänsä tässä vatissa. Pikkuinen jää helposti jalkoihin ja hukkuu. 

Toinen totuus: Kana ei ole vesilintu - minkä takia se ei nauti märistä pahnoista tai ympäriinsä loiskuvasta vedestä. Mikäli kanoja ja ankkoja on samassa tilassa, kannattaa ankkojen "lutraus-piste" järjestää paikkaan, minne vesi myös jää.  Kanojen tarvetta kuiviin pahnoihin pitää kunnioittaa. Siinä, kun ankka tarvitsee vettä pitääkseen sulkansa järjestyksessä, ei se kanalle ole ollenkaan tarpeellista. 

Avoimet vesiastiat ovat vaarallisia tipuille

Kanatipujen turvallisuuden kannalta on olennaisen tärkeää, että kanalassa ei ole avoimia vesiastioita. Juoma-astia toki pitää olla - eihän kanakaan ilman vettä elä. Kanatiput eivät ole vesilintuja, eivätkä ne siksi osaa myöskään uida. Vedenvaraan joutunut tipu hukkuu armotta. Pikkutipu hukkuu jo ihan uskomattoman pieneen vesimäärään. Siksi ankkoja ja kanoja asutettaessa samoissa tiloissa, pitää tämä asia huomioida. Pikkutipuja ei silloin voi olla samoissa tiloissa - tai huonosti käy. 

Image-1-7.jpg

Kanatipuja pitää siis suojella vedeltä. Varmuuden vuoksi olen aluksi rajoittanut myös ankkatipujen veteenpääsyn mahdollisuuksia (yllä). Yksi tapa on käyttää vesiastiana jääpalamuottia. Kätevä, edullinen ja helppo pitää puhtaana. Toinen näppärä keino ehkäistä tipujen hukkuminen, on järjestää juomapiste laakealle lautaselle ja laittaa kiviä astiaan. Näin muodostuu "luonnollisia" koloja, mistä tipu saa juotua. Mikäli tipu tuiskahtaa nenälleen, niin se ei joudu suoraan veden varaan. 

Ja sitten on tietenkin maatalouskauppojen myymät vesiautomaatit, jotka ovat myös oikein näppärä vaihtoehto. 

Kotikutoisia tipujen juoma-automaatti-ideoita otamme mielellämme vastaan. Myös kuvia voi lähettää!

Avainsanat: ankka, tipujen kasvatus, konehaudonta, kotikanala, tipun hoitaminen


Kommentit

22.4.2018 18.39  Sirkku Salmi

Askartelen munakennoista tipuille juomapisteet. Leikkaan 2x 5 "kupin telineen" kerralla kennosta. Limupullon korkit sopivat juuri munien paikoille joihin sit vesi, pysyvät tiiviisti kennossa kiinni. Kiven laitan yhteen "kuppiin" että pysyy koko esitys pystyssä. Toimii ekat pari viikkoa tipuilla eikä maksa mittää :)

15.11.2018 22.54  KMA

Hyvä idea - ja varmasti toimiva!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini