Hirnu Oy:n blogi

Tipuja ja tiiperrystä

Torstai 9.7.2015 klo 13.38 - ZMOO


2) Aikuisilla linnuilla on aikuisten luonto

Tarkoittaa sitä, että yleensä kanoja ja kukkoja kuoriutuu yhtä paljon. Jotkut väittävät, että munan muodosta pystyisi päättelemään, onko tulossa kana- vai kukkotipu. No, minä väitän, että sitä ei meediokaan osaa sanoa. Käytännössä olen huomannut, että tipuista noin puolet on kanoja ja puolet kukkoja. 

Kokematon kanaharrastaja varmaan miettii, mikä ongelma tämä muka on? No, ongelma tulee, kun kanat ja kukot kasvavat. Kukot ovat innokkaita parittelemaan eli polkemaan kanoja. Kanat on aika tiukoilla, jos kukkoja parvessa on liian monta. Kanat kärsivät, lopettavat munimisen ja parhaimmillaan kuolevat stressiin. Eihän kuulosta enää yhtään kivalta, eihän? 

Toinen ongelma on kukkojen halu olla "the king" parvessa. Silloin pahimmillaan käy niin, että kukot kirjaimellisesti repivät toisiltaan silmät päästä. Lempeästäkin kukosta voi löytyä yllättävät raivoisia piirteitä, kun kuninkaan paikasta ryhdytään taistelemaan. Ei ole lainkaan ihme, että joissakin maissa järjestetään jopa kukkotappeluita. Sairasta touhua, mutta tällaista kukkotappelua voit tahtomattasi joutua todistamaan, mikäli parveen jää liian monta kukkoa. 

Sanoisin, että noin 5 kanaa ja yksi kukko on sopiva suhde. Eli 10-12 kanaa, niin siihen porukkaan mahtuu jo kaksi kukkoa. Yleensä helpointa on, että kukot ovat kovasti eri-ikäisiä. Mielellään joku, joka on tipusta kasvanut porukassa. 

Tipuja haudottavan tulee siis miettiä jo etukäteen, mitä tehdään tuleville ylimääräisille kukoille. Kukkojen kauppaaminenkin on monesti aika työlästä, terveitä ylimääräisiä kanoja saa kaupaksi paljon helpommin. 

3) Kasvava kanaparvi tarvitsee asialliset tilat 

Mikäli jo alkuvaiheessa kanalassa on niukasti tilaa, niin suosittelisin ensin rakentamaan isomman kanalan ja vasta sitten suurentamaan parvea. Nimenomaan tässä järjestyksessä. Syksyllä ei ole hauskaa huomata, että lumi on jo maassa ja suunnitelmat kanalan laajennuksesta ovat vielä suunnitelmia. Se ei ole reilua eläintä kohtaan, jonka hyvinvointi on ihmisen toimintaan sidottua. 

Tietenkin voi aina ajatella, että ylimääräiset linnut voi myydä. No, voihan ne. Mieti myös mihin ja millä hinnalla? Mikäli lähdet "saa viedä" linjalle, kannattaa varautua myös mm. metsästyskoirille harjoitusmaaleja kyselevien ihmisten tiedusteluihin. Kaikki eivät kysele kotikanalaan asukkaita ja tuotantokanalat eivät kotikanoista ole kiinnostuneita. Mitä hankalampaan tilanteeseen itsesi kanaparvea laajentamalla ajat, sitä ikävämmällä fiiliksellä saatat joutua ylimääräisistä luopumaankin. Siksi kannattaa miettiä jo konetta käynnistellessä, mitä näille pikkuisille isona tapahtuu. Varaudu vähintäänkin sillä, että tiedät "jonkun", joka voi teurastaa ylimääräiset linnut mahdollisimman tuskattomasti ja nopeasti. Nuoret kanat ja kukot on itse asiassa erittäin hyvää, suomalaista ruokaa. 

Vielä siitä, montako kanaa mahtuu neliölle... 

Itse en tykkää näistä laskelmista, mitä tehdään tuotantokanaloita varten. Sanoisin, että 2-3 kanaa per neliö on sopiva määrä otuksia kotikanalassa. Eli neljän neliön kanahäkkiin (KOtKot6) mahtuu noin kymmenkunta kanaa ja kukko. Riippuu tietenkin vähän kanarodusta ja parven koostumuksestakin, millainen porukka osoittautuu sopivaksi. Ja oman maalaisjärjen käyttö ei ole kiellettyä. 

Avainsanat: tipujen kasvatus, konehaudonta, kotikanala, tipu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini